tiistai 30. maaliskuuta 2010

Miika Kemppainen Loistoon

TIGI Photo Awards 2009 naistensarja 2 sija / kuva Mikko Karekivi
Kampaamo Loiston tiimi saa uutta vahvistusta ensi viikolla kun Miika Kemppainen liittyy mukaan porukkaan. Miika on ansioitunut monella suunnalla. Liiketyön lisäksi hän työskentelee Schwarzkopfin freelance-kouluttajana ja tekee näytöksiä sekä kuvauksia.
TIGI Photo Awards miestensarja 3 sija / kuva Mikko Karekivi
Miika on loistanut myös TIGI Photo Awardseissa. Vuonna 2009 hän oli ainoa kilpailija joka pääsi sekä miesten- että naisetensarjassa kolmen kärkeen. Naistensarjassa toiseksi, miestensarjassa kolmanneksi. Myös vuonna 2008 Miika oli naistensarjassa toisena.

TIGI Photo Awards 08 toinen sija / kuva Eero Kokko

Pinni Joulukuu 09 / kuva Eero Kokko
Miika tekee myös erilaisia kuvausmeikkejä ja kampauksia. Joulukuun 09 Pinni-lehden kansi oli kokonaan hänen käsialaansa. Miikaa voi bookata myös erilaisiin kuvas- ja näytösprojekteihin.

Ja vielä lisää... Titteleihin kuuluu myös Body Paintingin Suomen mestaruus 2009. Työ oli upea, usein body paintingit on aika mauttomuuksia, mutta voittotyö oli todella hieno. Lookki oli kokonaan Miikan käsialaa ja siinä oli käytetty toteutuksessa meikin lisäksi innovaatisesti nestemäistä lateksia.

Bodypainting SM 2009 / kuva Mikael Pettersson
Miikalle voi varata aikoja leikkauksiin, väreihin, tai meikkipalveluihin kampaamo Loistosta puhelimitse numerosta 09 61242110.

1 kommentti:

Miika kirjoitti...

Hei Kiitos!
Mahtavaa liittyä upeaan tiimiinne!