tiistai 18. kesäkuuta 2013

Monsieur Jerome

Olen pitkään seuraillut Monsieur Jerome -sivustoa sekä netissä että Instagramissa. Jerome bongaa kiinnostavia tyylejä ympäri maailman, mutta kerää myös hyviä koosteita inspiroivista trendeistä. Ja keskittyy vain miestenmuotiin! Olemme matkan varrella tutustuneet Jeromen kanssa ja on ollut hauska päästä vaihtamaan näkemyksiä eri aiheista.

Vaikka molemmat reissaavat ja usein samoissa kaupungeissa, emme ole koskaan tavanneet kasvotusten. Niinpä Jerome halusi tehdäsivustolleen haastattelun sekä jutun tyylistäni Instagram-kuvieni pohjalta. Hän valikoi muutaman kuvan joista kerroin sitten hiukan taustoja ja muuta niihin liittyvää. Lopputuloksessa myös mietteitä miestenmuodista ja muuta tajunnanvirtaa. Koko haastattelun kuvineen löydät tästä.


maanantai 17. kesäkuuta 2013

KTZ SS14 MENSWEAR





















Saint Laurent

 


Hedi Slimanen pesti Entisen Yves Saint Laurentin, nykyisen Saint Laurentin pääsuunnittelijaksi herättää yhä ristiriitaisia tunteita. Rakastin Slimanen aikaista Dior Hommea, sekä entistä YSL:ää. Tästä uudesta ristisiitoksesta en ole ihan varma. Ja koko nimisotkun olisi voinut jättää tekemättä.

Olen seuraillut kokoelmia mielenkiinnolla, sekä käynyt kartoittamassa valikoimat Saint Laurentin liikkeessä. Jotenkin en ole kuitenkaan jaksanut innostua. Varsinkin kun uudistuksen varjossa myös hintoja hilattiin reippaasti ylöspäin. Jotain kuitenkin tarttui matkaan. Kullattu niittisormus tuntui heti omalta, ja onkin ollut sormessa hankinnasta lähtien. Katsotaan mitä jatkossa tapahtuu. Aion kyllä käydä ainakin tarkistamassa alet. Leopardikuosinen paita voisi olla hyvä sijoitus...

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Superman

Kiireiset kesäterveiset. Kesäkuu on mennyt vauhdilla, lomaa odotellessa. Viime viikkoon on kuulunut töiden lisäksi Horse Meat diskoilua, Weekdayn loistava Sample Sale ja tietysti hengailua ulkona niin paljon kuin mahdollista. Olen koittanut myös alkaa hoitaa kuntoani paremmin. Monenmoista! Blogin päivittyessä kesäisen verkkaisesti, löydät minut varmemmin Instagramista tai Twitteristä nimellä 2pintaa. Kivaa kesää!


 
Lippis - New Era
Paita - Weekday
T-paita - Rodarte