torstai 29. toukokuuta 2008

SATC

Sinkkuelämää leffa saapui lopulta kaupunkiin. Homman ympärille järjestettiin oikein kunnollinen suuren maailman gaala punaisella matolla paparazzeineen. Ensi-iltaan oli kutsuttu Helsingin näyttävimmät julkkisleidit. Lisää tämmöistä! Porukka oli pukeutunut ja satsannut. Ja melkein kaikilla oli kunnon korkkarit jalassa. Muutama vieras oli myös matkinut SJP:n Lontoon ensi-ilta tyyliä ja laittanut hatun: Nina Kurkinen tyylillä, pelottava Ellen Jokikunnas Ellen-tyylillä.
Itse leffa jakoi mielipiteet, osan mielestä mieletön, osan mielestä pettymys. Kriitikot valittivat lähinnä liiasta draamasta. Ensi-illassa ainakin nyyhki parhaimmillaan puoli salia. No, vaatteista kaikki tykkäsi ja jatko-osa on jo suunnitteilla.
Ja ilkeille...
www.sarahjessicaparkerlookslikeahorse.com


keskiviikko 28. toukokuuta 2008

TIGI Design Talent

Taikin Näytös 08:ssa jaettiin ensimmäinen TIGI Design Talent -palkinto. TIGI on aina tehnyt tiiviisti yhteistyötä muodin ja suunnittelijoiden parissa, ja uudella palkinnolla halutaankin tukea nuoria suomalaisia suunnittelijoita. Tunnustuksen saaja valittiin Näytös 08:aan osallistuneista Taikin opiskelijoista. Palkinto annettiin suunnittelijalle jonka kokoelma on rohkea ja ennakkoluuloton, mutta myös trendikäs ja kaupallinen. Palkintona TIGI tarjoaa voittajalle hänen mallistonsa kuvauksen: kuvaajan, mallin ja tietysti meikkaajan ja kampaajan. Palkinnon arvo on noin 2000€. Palkintokuvauksen avulla suunnittelijalle ja hänen kokoelmalleen pyritään saamaan myös lisää näkyvyyttä.

Voittajan valinta oli vaikea, meillä oli kolme vahvaa ehdokasta joiden välillä lopullinen valinta tehtiin. Voittajaksi päätettiin Hanna Riiheläinen. Hannan kokoelma oli rohkea ja mielenkiintoinen ja siitä löytyi sopivasti rokkia sekä seksikkyyttä. Lopullisesti voiton ratkaisi Hannalle se, että kokoelma oli selkeä kokonaisuus joka oli myös laadukkaasti toteutettu ja viimeistelty yksityiskohtia myöten. Voittajan valitsivat SKT-Groupin pr-vastaava Nina Pitkänen, koulutuspäällikkö Jukka Tikkinen, kampaaja/meikkaaja Kristel Tamm, stylisti Anna Komonen sekä allekirjoittanut. Saimme valintaa varten ennakkoon kuvia eri kokoelmista, mutta lopullinen päätös tehtiin vasta kun näimme kaikki työt livenä.

Voittaja Hanna Riiheläinen kukkapuskan kera

NÄYTÖS 08


Eilen oli Taikin Näytös 08. Näytöksiä oli kolme, joista eka kutsuvieraille ja kaksi viimeistä yleisölle. Näytös oli taas yleisömenestys, jono kiemurteli pitkälle kaapelin pihan ulkopuolelle saakka kun ihmiset tungetsivat sitä katsomaan. Näytös on ottanut paikkansa kevään muotitapahtumana johon kaikki haluavat tulla näkemään ja näkymään.
Näytös kesti noin 45 minuuttia ja siinä oli 21 sisääntuloa. Sisääntuloissa opiskelijat esittelivät pienet mallistonsa. Tyylejä oli tietysti laidasta laitaan, ja omat suosikit nousivat heti esiin. Tänä vuonna niitä oli useampia, mikä oli tietysti hyvä merkki. Kiinnostavia kokoelmia oli monta, ja valitessamme "TIGI Design Talent" -kilpailun voittajaa valinta olikin vaikea. Turhamaisena kampaajana olisin kyllä kaivannut joihinkin kokoelmiin lisää seksiä tai luksusta, niitä ei paljoa näkynyt.
Luksuksena näytöksestä erottuivat Laura Juslinin ja Anton Hinkosen yhdessä tekemä kokoelma jossa oli tarkkaan kuvioleikattuja nahka-asuja sekä käsittämättömän upeita turkkeja. Muhkeat turkikset hehkuivat erilaisissa sinisen ja oranssin sävyissä.
Viime vuonna vuoden nuoreksi suunnitelijaksi valitun Saara Lepokorven veistoksellisesti leikattu kokoelma oli myös upea. Saara sai myös jaetun Näytös 08-palkinnon Dieseliltä ja Elle-lehdeltä. Jaetun palkinnon toisen puolen sai Elina Peltonen. Elinan kokoelmassa oli sekä naisten että miesten vaatteita. Elina oli yksi suosikeistani ja hänen kokoelmassaan oli useita kappaleita jotka olisin ottanut mielelläni suoraan kaappiini. TIGI Design Talent -palkinnon voitti Hanna Riiheläinen selkeällä ja vahvalla kokoelmallaan.
Tänä vuonna näytöksessä oli mukana poikkeuksellisen paljon miesten vaatteita. Osa puhtaina miesten kokoelmina, osa kokoelman osina kuten Elina Peltosella. Miesten kokoelmista erottuivat Sasu Kaupin persoonallinen kokoelma jossa oli voimakkaat puhtaat värit ja graafiset leikkaukset, sekä Patrik Prusakin sport/luksus-kokoelma.
Perinteisesti unohdin ottaa kameran mukaan, joten kaikki kuvat ovat onnettomia kännykällä otettuja räpsyjä. Koitan kuitenkin saada lisää kuvia töistä.
Näytöksen malleille teimme samat hiukset kaikille. Lookista haluttiin pehmeän neutraali että se ei veisi huomiota vaatteilta ja toimisi kaikkien kokoelmien kanssa. Rakensimme malleille löysät ponnarit, mutta teimme niiden pohjalle rullauksen samettirullilla. Suoristusraudat ovat selkeästi vallanneet alaa, sillä monien nuorempien mallien hiuksia ei oltu rullattu koskaan ennen. Myös huppukuivaaja oli suuri hämmästelyn aihe. Mutta mummojen niksit ovat usein parhaita, sillä saimme rullilla hiuksista pehmeän näköiset ja todella kestävät. Halusimme lookista utuisen puuterisen, joten käytimme rullauksen alle kuivan rakenteen antavaa TIGI:n Root Boostia. Viimeistelyssä oli apuna TIGI:n uusi pehmeä S-factor Vivacious-lakka. Lopuksi myös puuteroimme hiuksia jotta niistä tuli melkeinpä pölyisen näköiset. Meikeistä vastasi loistava jenny Jansson tiimeineen.

Laura Juslinin ja Anton Hinkosen malli
Elina Peltonen viimeistelee malliaan lavalle
Sasu Kaupin malli jonottaa tyttöjen välissä
Hanna Riiheläisen mallit
Mallit odottavat vuoroaan lavalle

behindthechair.com

Kuva: useat julkkiskampaajat tukevat "Hairdressers Unlocking Hope" -kampanjaa
Jenkeissä on toiminut jo jonkun aikaa behindthechair.com-sivusto. Se on kampaajille suunnattu ammattisivusto. Sivustolla on aina uutisia tuoteuutuuksista ja tapahtumista, vinkkejä liiketyöhön ja muuta sekalaista. Sivustolle pitää rekisteröityä jotta pääsee tsekkaamaan esimerkiksi kaikki kuvat. Kun rekisteröidyt saat myös päivittäisen uutiskirjeen. Niitä tulee hiukan liiankin usein, menee välillä spammin puolelle, mutta on niissä paljon asiaakin.
Sivustosta on tullut jo merkittävä vaikuttaja jenkeissä ja sitä kannattaa seurailla. Se on mukana järjestämässä vuosittaista "Stylist Choice Awards" -gaalaa. Myös tieto monista uutuuksista löytyy sivuilta usein paljon ennen kuin se kulkeutuu tänne pohjoiseen.
Sivusto on myös mukana monissa hyväntekeväisyyskampanjoissa, kuten Vidal Sassoonin kanssa perustetussa "Hairdressers Unlocking Hope" -kampanjassa hurrikaani Katrinan uhreille.

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

TIGI Creative Magazine


TIGI:llä on Englannissa uusi nettilehti nimeltään TIGI Creative Magazine. Lehti oli tosi kiinnostava ja siinä oli yllättävän paljon asiaa. Lehdessä oli juttua myös TIGI:n tulevasta P. Colour -väristä, heidän tekemistään näytöksistä ja paljon muuta. Lehden saa ladattua enkku-TIGI:n nettisivuilta.

This is me. Who are you?


Stokkan Argos-hallissa oli taas young designers -myyntinäyttely. Tänä vuonna se kulki nimellä "This is me. Who are you?". Näytteillä ja myynnissä oli töitä useilta eri nuorilta suunnittelijoilta. Pääasiassa vaatteita, mutta myös kenkiä ja asusteita. Argos-halliin oli rakennettu iso lava, jolla tuotteet olivat esillä. Halli näytti hienolta ja kamat nousivat hyvin esille. Tapahtuma järjestettiin jo kolmatta kertaa. On hienoa että usein melko konservatiivinen Stokka tukee myös nuoria suunnittelijoita.
Oli kiva tsekata kaikki mitä oli esillä, mutta en kuitenkaan ostanut mitään. Kundeille oli ostettavaa aika heikosti. Paikalla oli myös mahdollisuus kuvauttaa itsensä ja tavata nuoria suunnittelijoita.

Burberry Prorsum

Mun piti olla kenkälakossa, mutta lipsuin kun törmäsin näihin Burberry Prorsum upeuksiin. Kengät ovat sammaleen vihreää lakeeria ja niissä on noi älyttömät hapsut koristeena. Burberryn Prorsumista on tullut yksi mun suosikkikokoelmista. Burberryn ruutuliinat ja muut kaameudet on tuhonnut aika tehokkaasti koko merkin maineen Suomessa. Prorsum kokoelma on kuitenkin ollut jo useana kautena mun suosikkeja. Mitään niistä ei kuitenkaan tuoda Suomeen. Lähin ostopaikka on Tukholman Nathalie Schuterman, heille on kohta aukeamassa myös nettikauppa. Omat kenkäni löytyi Lontoosta.

Mariko livenä




Käytiin katsomassa Marikon eka Helsingin live-keikka. Keikka oli Virgin Oilissa. Mariko veti shown bändin ja parin taustalaulajan kanssa. Kaikki biisit oli tietysti uudelta levyltä. Meininki oli hyvä ja huipentui lopussa kun tuli Unstoppable ja seuraava sinkku Time Has Come. Time Has Come on kunnon kasari-renkutus ja mun suosikkibiisi levyltä. Mariko näytti keikalla upealta Dieselin hottis haalarissa.


perjantai 23. toukokuuta 2008

NÄYTÖS 08

Joka keväinen seurapiiritapahtuma Taikin muotinäytös on taas ensi viikolla. Näytös on tiistaina 27.5. kaapelitehtaan pannuhallissa ja niitä on kaksi: klo 19.00 ja 21.00. Liput 5/10€, ennakkolippuja Beamissa, Wunderissa ja Helsinki 10:ssä.
Koska valtaosa messuista ja muista on näivettynyt vuosien varrella, Taikin näytös on ainoita aidosti kiinnostavia muotitapahtumia Suomessa. Näytös houkuttelee paikalle myös kaikki aktiiviset muodin kanssa työskentelevät ihmiset.
TIGI:llä on aina ollut vahva suhde muotiin. TIGI tekee maailmalla tiivistä yhteistyötä monien suunnittelijoiden, kuten esimerkiksi Vivienne Westwoodin kanssa. Taikin näytöksessä TIGI Finland antaa ensimmäistä kertaa myös TIGI Design Talent Finland-tunnustuksen. Se on palkinto jolla halutaan tukea ennakkoluulotonta ja kiinnostavaa suomalaista nuorta suunnittelua. TIGI palkitsee tunnustuksen saajan muotikuvauksella: kustantamalla kuvaajan, mallin, meikkaajan ja kampaajan suunnitelijan käyttöön. Palkinnon arvo on noin 1500 euroa.
Vastaamme myös TIGI-tiimillä näytösmallien hiuksista. Teimme hiukset myös viime vuonna. Tällä kertaa hiuksissa tullaan hakemaan aika pehmeää linjaa jotta vaatteet saavat päähuomion.
Jos haluaa tulla katsomaan näytöksen, kannattaa ostaa liput ennakkoon sillä paikka tulee olemaan täynnä.

torstai 22. toukokuuta 2008

Levyjä!

Kävin hamstraamassa taas kasan levyjä. Nyt on tullut yhtä aikaa vaikka mitä kiinnostavaa. Löysin hyviä, mutta paljon jäi vielä ostamatta. Mutta nämä olivat niitä parhaita...

Viime kesän hittejä oli Kleerup feat. Robyn "With Every Heartbeat", se kiilasi jopa brittilistan ykköseksi. Tämä ja paljon muuta hyvää fiilistelyä löytyy Kleerupin ekalta levyltä "Kleerup". Ja tämähän nousi mun suosikkiostokseksi. Pisteitä nostaa että levy sopii hyvin kesäisiin aamuihin. Tämäkin tyyppi tulee Ruotsista, kuten moni levyllä vierailevista artisteista, mukana ovat Robynin lisäksi esim. Titiyo ja Neneh Cherry.

www.myspace.com/kleerup

Toinen suosikki oli Australialaisen Cut Copyn "In Ghost Colours" Innostuin bändistä jo viime albumin "Bright Like Neon Love" myötä. Kasari-henkistä indie-rokkia, syntikoita ja ja hieman haikea, melankolinen tunnelma toimii. Musasta tulee mieleen ainakin New Order. Uusi levy on melkeinpä vielä parempi kuin edellinen.
Cut Copyn visuaalinen ilme on ollut aina erityisen tyylikäs, kannattaa tsekata toi blogi. Ja kesällä on luvassa Euroopan kiertue joka ulottuu kaikkiin muihin pohjoismaihin paitsi tänne Suomeen. Höh.

www.myspace.com/cutcopy
http://www.cut-copy.blogspot.com/

MGMT alias Management on ollut kevään kohutuimpia bändejä. MGMT:n esikoinen "Oracular Spectacular" on sekoitus indietä, poppia ja muuta hilpeetä sekoilua. Toi sinkku "Time to Pretend" on soinut aika laajasti. MGMT on muuten tulossa Tavastialle maanantaina 23.6.
MGMT-TimeToPretend

www.myspace.com/mgmt

Kelley Polarin läpimurto oli pari vuotta sitten ilmestynyt debyytti "Love Songs of the Hanging Gardens". Uusi levy "I Need You to Hold On While the Sky Is Falling" jatkaa samalla herkällä syntikka-linjalla. Kelley Polar on varmaa joka paikan taustamusaa.

www.myspace.com/kelleypolar

Bristolilaiselta Portisheadilta ilmestyi yli kymmenen vuoden odottelun jälkeen uusi albumi "Third". Levy ok, mutta aika synkkää.Portishead on kuitenkin kulttibändi, joten tämä uusi levy kuuluu yleissivistykseen.

www.myspace.com/portisheadalbum3

Kaikki oli taas sieltä Stupidosta.
http://www.stupido.fi/

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

ponystep.com - boombox





Kuvat: ponystep.com julkaisubileet Sketchissä Lonoossa

Uusi erittäin kiinnostava sivusto http://www.ponystep.com/ aukesi juuri. Sivusto tulee olemaan nettilehtityyppinen foorumi, josta löytyy muotia, musaa, ilmiöitä jne... Näitähän nyt on nähty, mutta mielenkiintoista on tyypit sivuston takana. Ponystepin taustalla on Richard Mortimer, joka piti Itä-Lontoon legendaarista Boombox-clubia Hoxton squarella. Boombox oli suurimpia yksittäisiä trendivaikuttajia muutamaan vuoteen, joten odotukset on nyt sitten korkealla tuon sivustonkin suhteen.
Sivusto itsessään on selkeä ja tyylikäs, taitossa on haettu sanomalehtimäistä ilmettä turhan kikkailun sijaan. Artikkelit on jäsennelty näpsästi aihepiireittäin, ja kaikkihan on mukavasti muotia ja muuta, eikä mitään urheiluita. Alkuun kyllä olin hiukan hukassa. Hölmö kun välillä olen, en heti tajunnut että varsinaiset jutut kuvineen aukeavat vasta otsikoita klikkaamalla. Ponystep starttasi juuri, joten sisältöä ei ole vielä kovin paljoa. Tekijöillä on kuitenkin niin kovat kontaktit varsinkin muoti- ja musapiireihin, että tätä kannattaa varmasti jatkossa seurata.
http://www.ponystep.com/


Boomboxin päättäjäiset olivat jo uutena vuonna, mutta clubi on säilynyt kaikkien mielessä. Päättäjäisiä varten oli painatettu erikseen kultaiset liput jotka menivät heti kun ne tulivat myyntiin. Koko paikka oli silloin ihan tukossa, ja kaikki olivat tietysti vetäneet tyylinsä jopa tavallista överimmäksi. Boomboxin ideoita oli että kaikki pukeutuvat iltaa varten ja mielellään mahdollisimman näyttävästi. Mikään asu ei ollut liikaa tai liian vähän. Hommassa oli hyvää glam-meininkiä mitä olikin jo kaipailtu. Samasta paikasta sikisi myös aikalailla Nu Rave-ilmiö, mikä näkyy vielä tänä kesänäkin neonvärien paljoutena. Boomboxista ponkaisi myös huippumalli Agyness Deyn ja monet suunnitttelijat kiten Henry Holland ja Gareth Pugh. Clubin musasta pääsee fiilistelemään yhä Kitsune levy-yhtiön Boombox-kokoelmalla. Sitä on saanut ainakin Stupidosta. Levyn kannessa on muuten yksi Boomboxin hosteista: suomalainen Mikkokoo.

Boomboxilla ei ole omia nettisivuja, mutta myspace löytyy:
www.myspace.com/familylondon

Hyviä kuvia Boomboxista ja monesta muustakin clubista löytyy dirtydirtydancingista, selaa vain tarpeeksi kauas päästäksesi Boomboxiin asti...
http://www.dirtydirtydancing.com/

Ja toi kokoelma on ollut ainakin Stupidossa myynnissä:
http://www.stupido.fi/

Uudet TIGI:t

Näistä ei pitänyt vielä paljoa puhua, mutta en malttanut olla mainostamatta... TIGI:n seuraavat tuotteet on suunnattu kilpaileville väreille: brunetet vastaan blondit. Uusia tuotteita saa kuitenkin vielä odotella. Menee todennäköisesti alkusyksyyn ennen kuin saamme nämä kaunokaiset myyntiin. Mutta tältä tulee sitten joskus näyttämään. Brunettea en ole vielä testannut, mutta Dumb Blonde Smoothing Stuffia koitettiin Lontoossa: vaikutti todella hyvältä varsinkin hennommille hiuksille.


Dumb Blonde Smoothing Stuff kiilloittaa ja silittää pörröiset latvat. Sopii erityisen mainiosti blondeille, mutta menee muillekin väreille. Eikä tee hiuksia rasvaisiksi.


Brunette Goddess Shine Spray kiillottaa hiukset. Sen voi suihkuttaa kuiviin tai kosteisiin hiuksiin ja se tuo kaikki värit sekä vivahteet esiin. Suihke on tosi kevyt ja siinä on uskomatton ihana mantelinen tuoksu
http://www.tigi.fi/

tiistai 20. toukokuuta 2008

Annie is back!

Kuva: VELI-lehti
Melkein suomalainen pop-ihanuus Annie on tullut takaisin. Oikeastihan Annie on sieltä Norjasta, mutta hänellä on vahvat kytkökset myös Suomeen. Esimerkiksi Annien edellisen levyn Anniemalin taustalla oli suomalaisvoimia. Annie on keikkaillut Suomessa ja soitellut täällä myös levyjä useaan otteeseen. Annien tekemä kokoelma "Annie DJ Kicks" on jo hiukan iäkäs, mutta toimii yhä liikkeessä hyvin.
Anniemal levyllä oli muutamia pieniä hittejä, sekä biisejä joista tehtiin ihan hyviä miksauksia. Se ei kuitenkaan breikannut mitenkään isosti. Harmi, koska Annie tekee aika yleis-ihanaa poppia. Tarkka määritelmä on ollut yleensä "tyylikästä poppia", mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Ehkä tulevalla levyllä tärppää isommin. Eka sinkku on nimeltään "I Know UR Girlfriend Hates Me".

Ja ihan kertauksena Annien aiempia tuotoksia. Yksi mun kaikkien aikojen suosikkeja on "The Greatest Hit". Se on jo ikivanha clubi-hitti, mutta toimii aina. Ja mukana toi mainio Madonna sämpli. Harmi kun sille ei ole tehty ikinä videota.

TIGI Photo Awards & Pinni Cover of the Year


Viimeisimmät raportit Photo Awardsista... Kilpailuun on ilmoittautunut 162 kampaajaa Suomesta, mikä on ihan käsittämättömän paljon! Odotimmekin että kilpailu kasvaisi viime vuotisesta, mutta ei osattu aavistaakaan näin massiivista osanottoa. Kilpailuaikahan on yhä päällä. Kuvat pitää palauttaa kesäkuun lopussa ja vielä voi ilmoittautua. Eli yhä ehtii hyvin ja luvassa mainetta ja kunniaa ja Nykin reissu.
Ja sitten ne bileet. Voittaja julkaistaan gaalassa joka on Voimalassa 20.9. Tilaisuuteen on 550 lippua, joista on jo nyt myyty melkein 300. Tämä tarkoittaisi sitä, että spektaakkeli tullaan myymään varmasti loppuun. Eli jos haluaa varmasti päästä sinne lippu kannattaa ostaa nyt heti. Muuten tulee itku. Gaalan ohjelmasta sain hiukan lisävarmistuksia. Näytöksen tulee tekemään TIGI:n Artistic Team Lontoosta. Näytös tulee olemaan enemmän show-tyyppinen. Itse olen eniten innoissani näytöksen kampausosuudesta: tulemme todennenäköisesti saamaan siihen malleille Vivienne Westwoodin uniikit iltapuvut. Ennennäkemätöntä Suomessa tämäkin.
Jos kysyttävää kilpailukuviin liittyen, vastailen myös tämän blogin kautta.
Ilmoittautumiset tuosta linkistä.
http://www.skt.fi/campaigns/tigi_photo_awards_2008/

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Agyness Deyn


Agynessta ei voi välttää missään. Se on joka lehdessä ja kamppiksissa ja kekkereissä ja kaikkialla. Naama oli britti-Voguen kannessa, Trendi Lookissa oli iso juttu hänestä ja Burberryn kamppikset on tehty hänen ympärilleen jo kauan. Lontoo on myös täynnä wannabe Agyness kopioita. Ihan hyvä että tulee uusia erilaisia tyyli-ikoneita, mutta kohta vain iskee kyllästys. On ollut myös puhetta että hänelle tulisi oma vaatesarja. Musaa tuli jo. Agyness teki Five O´clock Heroesin kanssa biisin. Ja täytyy myöntää että biisi oli ok. Odotin jotain kauheampaa. Mutta uusin juoru on että nyt hänellä olisi tulossa ihan oma bändi Gene Jacket. Mielenkiintoista. Suurin palvelus mitä Agyness on kuitenkin tehnyt on se lyhyt tukka. Kiitos hänen esimerkkinsä, aika moni on uskaltanut pätkäistä kutrinsa. Ja super-blondihan näyttää aina hyvältä. Ainakin kesällä.

perjantai 16. toukokuuta 2008

Vogue Finland


Tapasin Lontoossa kaveriani Martinaa, joka oli juuri aloittanut joka tytön unelmaduunissa: muotitoimituksen assistenttina britti-Voguessa! Tämähän oli tietysti super-mielenkiintoista, ja pidin kovan ristikuulustelun lohisalaatin ja rose-viinilasin ääressä. Todellisuus lehdessä oli kuitenkin paljon tylsempää kuin olin kuvitellut. Tyypit pitää töissä matalia kenkiä, jotkut olivat lihavia, ja kaikki olivat kuulemma kivoja. Ei kuulosta Devil wears Pradalta. Perustyöasuna Voguessa on kuulemma farkut, toppi ja ballerinat. Martina oli mennyt tunnollisesti ekana päivänä töihin huimissa koroissa, mutta vaihtanut safkiksen jälkeen ballerinoihin kuten kaikki muutkin. Totta mun kuvitelmissa olivat kuitenkin kaikki ne mielettömät vaatteet. Toimituksen läpi kulkee kuvauksiin kaikki vaatteet, korut ja asusteet mitä voi kuvitella. Monet kuvattavista kamoista ovat uniikkeja eivätkä välttämättä tule koskaan edes myyntiin.

Voguen suomiversiota saa varmaan odotella, mutta nyt meillä on ainakin edustaja briteissä. Kannattaa muuten seurata britti-Voguen nettisivuja, niillä on parhaat muotiuutiset. Jenkki-Voguen sivuilta puolestaan löytyy yleensä parhaat näytöskuvat. Ainakin helpoiten. Jenkki-Voguen sivut ovat hämäävästi style.com.


Meillä ilta jatkui itä-Lontoon kierroksella. Lämmin sää ja lauantai-ilta olivat huono yhdistelmä ja joka mesta oli aivan tukossa. Kiersimme Shoreditchin aluetta joka on täynnä pieniä baareja ja clubeja. Päädyimme lopulta Bar Music Halliin missä oli joka lauantainen Foreign-clubi. Porukalla oli loistavia tyylejä ja musa oli hyvää elektro/kasari -meininkiä. Hauskaa oli myös että törmättiin samassa paikassa TIGI:n kouluttajiin Marcoon ja Geniin. Pieni maailma.
http://www.barmusichall.com/



Takki: vintage, paita: Karl Lagerfeld

FALTER

kuva: Falter Magazine
Mulla on nyt joku lehtiteema päällä. Melkein kaikki tekstit liittyvät niihin. Mutta lehdet on niitä ykkösintohimoja ja nyt on tapahtunut paljon. Kävin Falter Magazinen julkkareissa Ahjossa. Emma Penttisen luotsaamasta kunnianhimoisesta Falter lehdestä ilmestyi toinen numero. Vaikka lehden taustalla on suomalaisvoimat, mukana on tekijöitä ympäri maailman. Lehti on coffee table-tyyppinen ajaton julkaisu, jonka sisältö koostuu lähinnä laadukkaista valokuvista. Uusimman numeron teemana on purity. Jokainen lehti on myös numeroitu, eli ne ovat yksilöllisiä keräilykappaleita. Uudessa lehdessä pidin erityisesti Klaus Haapaniemen tekemistä kuvituksista. Myös Iittalan jälleen niin kovin muodikkaista Ultima Thule -laseista koottu asetelma jäi kuvana mieleen. Muotikuvat olivat tasaisen hyviä, eikä niistä hypännyt mitään ylitse muiden.
Itse julkkareissa oli aika rauhallista. Paikalla oli sekalaista muotiporukkaa. Ahjo näytti ihan erilaiselta päivänvalossa, ja siitä teki paljon tyylikkäämmän Aki Luomanpään soittama musa. Tarjolla oli drinkkejä niistä Ultima Thule -laseista ja Fazerin parhaita. Ihanan mummoa!


hiusekstra



Uusin MeNaiset on suuri hiusekstra. Mua haastatteltiin lehteä varten hyvästä teemasta: Miksi ihmeessä hiustuotteita on niin kamalan paljon ja mitä niillä kaikilla pitää tehdä? Noh, mun mielestä on aina ollut omituista miksi runsas valikoima juuri hiustuotteiden kohdalla kauhistuttaa ihmisiä. Jos katsoo kenenkä tahansa meikkipussiin, se on täynnä sekalaista tavaraa. Meikeissä, ihonhoitotuotteissa, ja nyt myös hiuskosmetiikassa löytyy nykyään valinnan varaa ja vaihtoehtoja jokaisen makuun, tyyliin ja tarpeisiin. Parempi näin, kuin muutama vuosi sitten kun vaihtoehdot olivat lakka, geeli ja vaahto. Ideana ei ole että jokaisella pitää olla kymmeniä eri tuotteita, mutta on hyvä että valikoimista löytyy tuotteet joista voi yhdistellä henkilökohtaisen paletin. Ja niillä oikeilla tuotteilla pystyy muokkaamaan hiuslaatuaan niin että elämä helpottuu huomattavasti.
Kävimme eri hiustuotteita läpi tuoteryhmittäin ja koitin selvittää mitä tehdään minkäkin tyyppisillä tuotteilla ja missä järjestyksessä niitä käytetään. Teimme tietysti hieman yleistyksiä että homma pysyisi aisoissa, mutta saatiin silti jonkinlainen lista aikaiseksi.

Uudet SKT Academy kuvat

Taiteiltiin taas uudet kuvat SKT Academyn syksyn koulutuskalenteria varten. Vaikka kesä puskee vasta päälle, koitimme silti ennakoida jo syksyn trendejä. Tärkeimpänä teemana kuvissa oli väri. Teimme kuvauksia varten viisi eri mallia, joista jokaisen hiukset oli värjätty eri värisarjalla. Jokaisella mallilla oli myös lyhyet hiukset. Mallien hankinta oli taas suurin haaste. Välillä meinasi jo tulla itku, sillä kuvauksellisia lyhythiuksisia tyttöjä jotka vielä antavat roiskia värien kanssa ei tahtonut löytyä. Liian monta vaatimusta. Loppujen lopuksi kaikki järjestyi paremmin kuin hyvin. Järjestimme massiivisen avoimen mallihaun jota kautta löytyi melkein kaikki, ja loput sitten soittokierroksella. Ja vaikka kukaan ei ollut ammattimalli, tytöt loistivat. Kiitos heille!
Kuvaajana meillä oli Numi Nummelin, sillä halusimme beauty-kuva henkisiä lähiksiä, joissa on värit kohdallaan. Otimme jokaisesta mallista lisäksi laajemmat editorial-tyyliset kuvat. Viiden mallin kuvaamisessa kului helposti koko päivä ja meinasi loppua keskenkin. Numi kuvaa paljon lehtiin, ja hänen käsialaansa ovat esimerkiksi aiemmin esittelemäni Ellen hiuskuvat.
Stylistinä meillä oli Anna Komonen. Olemme tehneet Annan kanssa paljon yhteistyötä ja hän stailasi muun muassa viime syksyisen TIGI Photo Awards -näytöksen.
Koko settiin meni kaksi päivää. Ekana päivänä värjäsimme ja leikkasimme kaikki mallit valmiiksi, toisena oli varsinaiset kuvaukset. Teemat hiuksiin, meikkeihin ja stailiin saimme eri värisarjoista. Streetti TIGI P. Colour, clubi Fudge Headpaint, avantgardistinen Joico K-Pak color, klassinen Revlon ja herkkä Organic Colour Systems. Vaikka joka mallilla oli oma teema, ovat kuvat kuitenkin yhdessä kokonaisuus. Valmiit kuvat sitten syksyn koulutuskalenterissa.

Henkka ja Joico-malli Carolin
Carolin ja TIGI-malli Laura
Organic-malli Carita puettavana

Hercules Mag


Uusia miesten muotilehtiä pukkaa kiivaalla tahdilla. Hyvä näin, penkoessani lehtikauppoja ympäri Euroopan olen löytänyt melkein enemmän uusia mielenkiintoisia miehille suunnattuja lehtiä kuin naisten vastaavia. Uusi suosikkini on Espanjalainen Hercules. Upea kasari-henkinen mutta tyylikäs taitto, mielettömät kuvat ja lehtifriikille tärkeä asia: miellyttävä paperi. Ja toi kansihan ei voi jättää ketään kylmäksi. Sisältö on sitä perussettiä: muotia, tyyppejä, ilmiöitä. Hauskaa on myös että lehti tulee tosiaan sieltä Espanjasta. Ilmeisesti tukikohta on Barcelonassa. Ostin omani Madridista, mutta olisi löytynyt myös Lontoosta. Tekstit Herculeksessa ovat espanjaksi ja englanniksi.

torstai 15. toukokuuta 2008

TIGI-juoruja


Käytiin jengin kanssa taas TIGI Licensed Educator Trainingissa Lontoossa. Kahden päivän aikana syvennyimme lisää TIGI:n uuteen Urban Detailing kokoelmaan ja vaikka mihin muuhun. Kiinnostavinta olivat tietysti erilaiset juorut ja uutiset joita kuulimme, sekä tarkempi perehdytys myös TIGI Urban Classics leikkauksiin. Klassiset leikkaukset ja niiden oikea tarkka toteutus ovat usein jopa haastavampia kuin monen trendileikkauksen. Jokaisella talolla on oma näkemyksensä klassisista leikkauksista. TIGI on koettanut hioa tekniikkansa yksinkertaisiksi ja helposti toteutettaviksi. Yllättävää oli kuulla että TIGI Academyssa Transient-kurssi, jossa hiotaan erityisesti klassisia taitoja on noussut kaikkein suosituimmaksi. Klassinen kokoelma on pohja myös kaikille trendileikkauksille.

Kuulimme myös että TIGI:lle on tulossa uusi ammattiväline sarja. Välineet tulevat kulkemaan nimellä TIGI Professional. Sarja tulee koostumaan erittäin korkealaatuisista työvälineistä jotka on kehitetty erityisesti ammattikäyttöön. Sarjassa tulee olemaan föönit, koneet, kammat... Kaikki mitä voi tarvita.

Tuoteuutuuksista juoruina voin kertoa trendikkään kuivashampoon, joka tulee valikoimiin tulevaisuudessa. Sitä odotamme jo innolla, sillä mattaiset ja puuteriset viimeistelyt ovat yhä suositumpia. Pääsimme myös testaamaan uutta Dumb Blonde kiiltovoidetta joka tulee korvaamaan aiemman Rubber Ragen. Se oli kauniiseen pyöreään palloon pakattu voide joka oli täydellinen varsinkin vaaleiden hiusten kiillottamiseen.

Mielenkiintoisinta antia oli uutiset tulevasta TIGI P. Colour -väristä. Osa ryhmästä pääsi testaamaan sitä ja kertoi sen olevan mieletön. Väri on täynnä uskomattomia ominaisuuksia, joista mullistavin on viivästetty hapettumisteknologia. Tämän ominaisuuden ansiosta värillä syntyy erittäin tasaiset ja kestävät lopputulokset. Eron huomaa kuulemma erityisesti punaväreissä. Nyt värin suhteen on lietsottu jo niin paljon hysteriaa että en millään malttaisi odottaa että pääsen itse testailemaan. Myyntiin väri on tulossa varmaan vasta joskus syksyllä tai talvella, mutta meille lupailtiin jo testikappaleita.

http://www.tigi.fi/

www.tigicreativeteam.vox.com

maanantai 12. toukokuuta 2008

A TRAK


Eksyttiin vahingossa A Trakin synttäreille. Lontoon Notting Hill Arts Clubilla on YoYo-clubi, jossa A Trak oli soittamassa. Jonoteltiin sisälle mestoille ihan hyvissä ajoin, ja meille tultiin sanomaan että kyseessä on tällä kertaa vain yksityistilaisuus. Päätettiin silti jatkaa jonotusta ja sumplia jotenkin itsemme sisään. Pelastus oli kundi joka hääräsi jonon vieressä Hesalaisen Top Billinin paita päällä. Risto heittäytyi reippaasti juttusille, ja kundi paljastui yhdeksi clubin vetäjistä. Ja lupasi päästää meidät sisälle. Oli hyvä että saatiin apuja, koska hän myös järjesti meidät sisään vaikkei meillä ollut henkkareita mukana. Lontooseenkin on tullut nyt joihinkin mestoihin jenkkisysteemi, jossa kaikkien sisään tulevien henkkarit skannataan tietokoneelle. Kyseessä ei siis ole mikään imarteleva ikäjuttu, vaan pelkkä turvatoimi. Eli Lontoossa clubbaillessa, kannattaa kantaa paperit matkassa. Turvatoimet näkyy muutenkin, joissakin paikoissa on metallinpaljastimet, ja jossain oli hattu kielto koska hatun alta ei naama näy kunnolla valvontakameroihin.
Sisään päästyämme paljastui miksi ilta oli privaatti: kyseessä oli myös A Trakin synttärit. Koitettiin bongailla julkkiksia, mutta ei tunnistettu ketään. Porukalla oli mahtavia tyylejä, mutta mun kännykän kamerassa ei ole salamaa, enkä saanut mitään kuvattua. Koitin napsia kuvia, mutta kaikki olivat pelkkää tuhrua. Jengi oli aika hyvä sekoitus eri skenejä hiphopista indieen. A Trakhan on tullut tunnetuksi esimerkiksi Kanye Westin kiertue DJ:nä ja miksauksista monille eri bändeille kuten Gossipille ja Chromeolle.
Vitsikkäintä illassa oli kuitenkin clubin bissetarjonta. Siellä myytiin Lapin kultaa! Näky oli jotenkin surrealistinen kun päästä varpaisiin merkkikamoihin pukeutuneet mustat kundit nyki tanssilattialla Lappari-pullo kourassa. Hyvää PR:ää!
http://www.nottinghillartsclub.com/

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Jenni Hiltunen



Kävin tänään Jenni Hiltusen näyttelyn avajaisissa Galleria Katariinassa. Jenni tekee maalauksia joihin hän poimii ideoita kaikesta ympärillään näkemästään. Maalauksissa on häivähdyksiä ihmisistä klubeilta, erilaisia hahmoja sekä melkein abstrakteiksi muuttuneita yksityiskohtia. Värit olivat mielettömiä, pääosin raikkaita ja keveitä, mutta mukana myös vahvoja tummia sävyjä ja suosikissani jopa neonvihreää. Jenni seuraa myös intohimoisesti muotia, mistä tulee vaikutteita hänen duuneihinsa. Tämä on erittäin piristävää Suomen usein nihkeässä taidemaailmassa. Muodin ja trendien seuraamisen pelätään syövän taiteellista uskottavuutta. Ollakseen uskottava taiteilija, naisen pitäisi kulkea ilman meikkiä luomupellavaisessa kaavussa. Tämä nyt oli tietty karkea yleistys, mutta osuu myös harmillisen usein oikeaan.
Jo Jennin näyttelykutsu oli sopivasti provokatiivinen. Kutsussa ei ole perinteiseen tyyliin kuvaa näyttelyn maalauksesta, vaan kuvassa poseeraa taiteilija itse. Myös näyttelyn nimi on osuva "I like it. I copy it". Tuosta tuli heti uusi slogani.
Näyttely kestää sunnuntaihin 25.5. asti. Jos haluaa ostaa jotain, kannattaa mennä heti. Jo avajaisissa seitsemästä maaluksesta myytiin kaksi. Jennin duuneja myös kesällä Retretissä Continuum-näyttelyssä.


Galleria Katariina, Kalevankatu 16, Helsinki
http://www.helsingintaiteilijaseura.fi/





Jenni Hiltunen "A Defiant Portrait of Pietari Kaakkomäki"

MADRID


Lähdettiin vappua karkuun Madridiin. Olen aina pitänyt Espanjasta, mutta Madrid on jäänyt tutkimatta. Tämä oli nyt sitä rakkautta ensi silmäyksellä. Vaikka kaupunki on valtava, se oli kuitenkin kovin sympaattinen. Koristeelliset vanhat kerrostalot ja valtavat puistot muistuttivat Espanjan loiston päivistä. Kaupunki oli kuitenkin todella elävä, vähän yllättävänkin. Madridissa juhlitaan vapun aikaan myös Napoleonin kukistamisen vuosipäivää mikä sitten näkyi joka puolella. Me emme koko karkelosta tienneet. Kaupunki oli täynnä erilaisia esityksiä, kulkueita ja ihmisiä. Porukkaa parveili aamusta aamuun joka puolella. Suurin paniikki oli tietysti siitä onko kaupat ollenkaan auki koko pyhinä. Onneksi sitten lauantaina vielä päästiin teho-shoppaamaan. Ostoksia varten Madrid oli hyvä, kauppoja oli paljon ja kaikenlaisia. Haasteena vain oli löytää ne. Vaikka kaupungissa oli erityyppisiä ostosalueita, olivat liikkeet silti hieman hajallaan. Ostostensa eteen sai oikeasti tehdä duunia ja käveltyä tuli paljon. Se ei kuitenkaan haitannut kun ilma oli miellyttävät +28C. Kesällä Madrid on kuulemma jo liiankin kuuma ja sitä kannattaa vältellä.
Espanjalaiset on kovin leppoisaa kansaa, mikä tekee tietysti lomailusta nastaa. Katukuva myös näytti hyvältä, porukalla oli mielenkiintoisia tyylejä. Nuoremmilla ilme oli sopivasti rähjää ja älyttömiä yhdistelmiä. Vanhemmat olivat taas ihanasti elegantteja ja sliipattuja. Espanjassa ei ikä haitannut tyylikästä pukeutumista. Ja kaikilla oli aina hoidetut ja laitetut hiukset.
Ainoita hankaluuksia oli se kieli. Englantia ei osattu oikeastaan missään. Ensimmäinen Espanjan illallinen oli lautasellinen kylmiä lihasuikaleita kun tarjoilijan kanssa meni säädöksi. Onneksi viinin tilaus käy monella kielellä.
Mutta joo, Madridiin pitäisi päästä takaisin. Aika loppui kesken ja monta mestaa jäi vielä tutkimatta. Ehkä syksyllä..

streettiä Madridista
www.apparentlyproperty.com