maanantai 20. joulukuuta 2010

GIVENCHY SS11


Vitaminwater

Vitaminwater saapui lopulta myös Suomeen. Nämä vitaminoidut vedet ovat olleet jo pitkään suosikkejani kun olen reissussa. Valikoimasta löytyy vettä moneen tarpeeseen: kankkusen hoidosta palautumiseen. Jokaiselle ansionsa mukaan.

Uutuus lanseerattiin tyylikkäästi Ahjossa. Illan teemana oli New York, minkä kunniaksi paikalle oli hommattu yellow cabeja sekä tiskijukaksi Kenny Carpenter aidosta alkuperäisestä Studio 54:stä. Muuta ohjelmaa olivat kotimaiset dj Orkidea ja Le Corps Mince De Francoise.
Kuva lainattu Anne Kukkohovin mainiosta supervague-blogista.
Puku Tiger of Sweden, paita Vivienne Westwood, rusetti Lanvin, ruusuke Chanel, pipo Topshop

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Joulukilpailun voittaja

Järjestin tuossa pari viikkoa sitten suuren joulukisan. Kilpailuun osallistuminen oli helppoa. Piti vain kertoa oma hiusidolinsa. Vastauksia sateli sekä kommentteina että sähköpostitse. Idoleissa hajonta oli aika suurta, eikä kukaan noussu ylivoimaisesti esille. Iso osa suosikeista oli melko klassisia pitkähiuksia, kuten vaikkapa Jennifer Aniston.

Palkinto eli kaikki uudet TIGI:n Styleshots shampoot ja hoidot arvottiin tänään osallistujien kesken. Arvonnan suoritti SKT:n koulutuspäällikkö Jukka Tikkinen. Ja voittajaksi selviytyi Anna K. jonka idoli on Nicole Richie. Laitatko Anna mulle meilitse sun osoitetiedot info.pintaa@gmail.com.

Kiitos kaikille osallistumisesta. Ensi vuonna viimeistään uusia skaboja!

maanantai 13. joulukuuta 2010

Suomitrendit 2011

Uusin Pinni-lehti on ilmestynyt. Mukana oli taas jokavuotinen Suomitrendit osio jossa eri brändit esittelevät omat näkemyksensä. Tänä vuonna teemana kuvissa oli Modernin naisen juhlahiusmuoti. Teinkin jo aiemmin pienen postauksen kuvauksista.

Olin mukana useamman kuvasarjan suunnittelussa, mutta hiukset tein TIGI Catwalkille. Avainsanat lookissa olivat volyymi ja luksus. Apuna ja inspiraationa toteutuksessa Catwalkin tuuheuttavat Your Highness -tuotteet.

Nämä ja muut kuvat löydät tuoreesta Pinni 10/10:stä


Hiukset ja tyyli: Mikko Vainio / TIGI Catwalk & TIGI Colour
Iltapuku ja asusteet: Versace
Tuoli: Salon Ambience / SKT-GROUP
Meikki: Piia Hiltunen / TIGI Bed Head Make Up
Malli: Ann-Marie / Brand
Työvaihekuvat: Veera Taijala
Valmiit kuvat: Paavo Lehtonen

torstai 2. joulukuuta 2010

Joulukilpailu!

Lähestyvän joulun kunniaksi päätin julistaa uuden kilpailun. Ja tämä on avoin ihan kaikille! Tuttuun tapaan palkinto on loistava. Tällä kertaa joku onnekas saa KAIKKI uudet TIGIN Styleshots shampoot ja hoitoaineet. Kyseessä ovat juuri lanseeratut tuotteet jotka tukevat hiusten muotoilua. Settiin kuuluu suoristavat, tuuheuttavat ja kihartavat shampoo&hoitoaine parit. Olemme testailleet uusia tuotteita jo hetken aikaa. Ne ovat todella hyvät ja tietysti ihanan tuoksuiset.

Osallistuminen on helppoa. Mieti kuka on sinun hiusidolisi? Eli kenellä on mielestäsi aina hienot, trendikkäät tai muuten vain täydelliset hiukset. Tyylillä ei ole väliä. Idoli voi olla kuka tahansa, joku tämän hetken julkkis tai vaikka sankari vanhasta leffasta. Kilpailu on avoin sekä miehille että naisille, joten idolikin voi olla kumpi vain.

Laita vastauksesi kommenttiboksiin tai sähköpostitse: info.pintaa@gmail.com. Lähetä vastauksesi viimeistään tiistaina 14.12 sillä keskiviikkona 15.12 arvon voittajan. Arvon kaikkien osallistujien kesken yhden palkintosetin. Jeps!

paita Tiger of Sweden, villatakki Diesel