keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

LOMA!


Jee! Nyt alkaa odotettu loma! Lomailen myös kirjoittelusta sillä vaihdan maata. Loman aloittaa kuitenkin ihan täällä Suomessa Blondien keikka. Onneksi satsattiin siihen eikä ohari-Björkiin. Näen Debbie Harryn ekaa kertaa livenä joten odotukset on kovat. Ja luvassa pitäisi olla hittikimara.
Palaan taas hommiin heinäkuun lopulla, joten silloin luvassa lisää tekstiä. Syksystä vaikuttaisi tulevan aika kiireinen, joten raportoitavaa piisaa. Mutta hyvät kesät ja tolleen. Jeps.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Loisto remppa


Loisto kokee heinäkuussa muodonmuutoksen. Liikkeen pitkään suunniteltu remontti toteutuu lopulta. Vaikka itse Korkeavuorenkadun liike on koko heinäkuun kiinni, Loiston henkilökunta palvelee vajaalla kokoonpanolla väliaikaisissa tiloissa Sörnäisissä, osoitteessa Hämeentie 50. Ajanvaraus ja tiedustelut toimivat normaalisti samasta puhelinnumerosta kuin ennenkin. Itse duunailen liikkeessä vielä tämän viikon ja hiukan ensi viikolla. Sitten lomaa!
Lopputulos tulee olemaan hulppea, suunnittelusta vastaa sisustusarkkitehti Ilkka Mälkiäinen liikkeen omistajan Ilona Weinertin kanssa. Vaikka kaikki fiksataan lattiasta kattoon, liikkeessä säilyy tunnistettava ilme ja samanhenkinen värimaailma kuin aiemmin. Tietyllä tavalla sisustuksesta on tullut jo liikkeen tavaramerkki, joten sitä ei haluttu totaalisesti muuttaa. Kaikki tullaan kuitenkin käymään läpi ja kunnostamaan.
Loisto on ollut olemassa jo kuusi vuotta. Vaikka tila ja sisustus olivat vielä ihan kohtalaiset, oli kuitenkin aika uudistua ja kohentaa ilmettä. Emme halunneet että ideat ja ihanteet laimentuvat vuosien kuluessa, vaan että palvelu ja ympäristö säilyvät vähintään saman tasoisina kuin liikkeen aikoinaan avautuessa.
Uusi entistä upeampi Loisto avautuu elokuun alussa. En itsekään tiedä vielä kaikkia remontin yksityiskohtia, sillä osa haluttiin pitää ylläreinä myös henkilökunnalle.. Jännitys tiivistyy.
Loisto, Korkeavuorenkatu 10, puh: 09 61242110. Heinäkuussa palvelu poikkeuksellisesti osoitteessa Hämeentie 50, Sörnäinen.

Alice Dellal

Kuva: Vogue Paris, Mario Testino
Nyt löytyi pitkästä aikaa kiinnostava huippumalli. Se Agyness kyllästyttää jo niin kovin. Alice Dellal on uusin tähti, jolla on kaikki puitteet edetä huipulle. Uraa edistää mukavasti myös geenit, äiti on brasilialainen huippumalli ja isä englantilainen kiinteistömiljönääri. Kiinnostavan Alicesta tekee ulkonäön lisäksi hänen loistava ysäri-grunge tyylinsä. Tavaramerkkejä ovat super-lyhyet farkkushortsit, roikkuvat paidat ja aina pakollinen prätkärotsi. Vaatteet ovat kuin Melroce Placen kakkostuotantokaudelta, ja hän kantaa ne upeasti. Lookin viimeistelee tietysti tukka: toinen puoli kuin Jerry Hallilla, toinen puoli sheivattu. Alicesta onkin kovaa vauhtia nousemassa uusi seurattu tyyli-ikoni.
Sitten juoruosastoa. Alice on myös se kohuttu malli, jonka on huhuttu syrjäyttävän Kate Moss Agent Provocateurin kampanjasta tänä syksynä. Ja toinen huhu on että hän seurustelisi Monacon Pierre Casiraghin kanssa. Kovasti kuhinaa.




Kuvat: Self Service Magazine, Matt Irwin

väritestit





Kuvat: TIGI Intense Reds Colour Collection
Meillä on nyt ensimmäisiä testituloksia uudesta TIGI P. Colour -väristä. Ja se vaikuttaa mielettömältä! Aloitus tietysti niistä vaikeimmista tapauksista, Jukka testasi väriä yhdelle punapäälle ja yhdelle blondille. Punaisesta tuli täydellisen tasainen ja intensiivinen. Herkkähipiäistä mallia ei väri myöskään ärsyttänyt kuten hiusvärit häntä yleensä. Vaalea oli klassinen tyvivaalennus ja latvan taitto. Lopputulos puhdas ja taas tasainen, vaikka pohja oli aikas kovia kokenut. Nyt odottelemme suurempaa lastia värejä että saadaan kunnon testilabra käyntiin ja värejä kaikille kouluttajille. Myös kaikki juorut mitä maailmalta on väristä tihkunut, ovat olleet melkoisa suitsutusta. Kehuja on tullut jopa kilpailijoilta.

Time Has Come

Marikon uusin video"Time Has Come" ilmestyi. Taustalla oli ruotsalainen kuvaustiimi ja suomalainen tyyli. Lopputuloksena kansainvälisen näköinen video. Stailaus Jan Koskinen, meikki Tiina Lehmusvyöry ja hiukset minä TIGIllä. Videon teosta juttua vanhemmissa blogiteksteissä...

www.myspace.com/fabulousmariko

TIGI Photo Awards Finland 2008

Nina Björkmanin toteuttama viime vuoden voittajatyö. Kuva: Jonas Lunqvist
Kilpailuaika päättyi lopulta kesäkuun lopussa. Saimme kuvia hulppeat 132 kappaletta! Määrä on käsittämättömän paljon. Valtaosa kuvista tuli taas viime tipassa. Vielä muutamaa päivää ennen kilpailun loppumista olimme hiukan huolissamme, kunnes kuvia sitten alkoi tulvia joka suunnasta. Reilusti yli puolet kuvista tuli kahden viimeisen päivän aikana.
Kuvien taso oli noussut viime vuodesta huomattavasti. Näki selvästi että osallistujat olivat nähneet enemmän vaivaa ja miettineet kokonaisuuksiaan tarkemmin. Tyylien kirjo oli valtava. Aika paljon oli luotettu rokimpaan meininkiin, mutta mukana oli myös herkempiä kokonaisuuksia. Kuvissa näkyi myös ammattimalleja, oli käytetty meikkaajia, stylistejä ja muita apujoukkoja. Tämä on mielestäni vain positiivista, koska se tuo lisää ammattimaisuutta kuvien tekoon. Toki mukana oli myös monitaitureita jotka olivat tehneet itse kaiken.
Kuvien arvostelu tulee olemaan valtava urakka koska niitä on niin paljon. Tuomaristo valitsee kuvista kymmenen finalistia elokuun lopussa. Tuomaristo on valittu erilaisista hius- ja kauneusalan asiantuntijoista. Tuomareina toimivat SKT-GROUP:ilta toimitusjohtaja Jani Åhman sekä allekirjoittanut, Pinnin päätoimittaja Rainer Nyman, Trendin kauneustoimittaja Milla Häkkinen, Iltalehden tyylitoimittaja Katja Alinen, sekä viime vuoden voittaja Nina Björkman kampaamo Impulsista Helsingistä.
Lopullinen voittaja valitaan sitten vasta Photo Awards -gaalassa Hesassa 20.9. Kisa tulee olemaan tiukka.
SKT:n sivuille aukeaa kohta myös yleisöäänestys. Yleisöäänestykseen voivat osallistua kaikki ja vielä voittaa itsekin palkinnon. Ja siellä tietysti näkee kaikki kuvat. Äänestys aukeaa lähipäivinä...

Kristelin synttärit

Seurapiirikaunotar Kristel Tamm juhlisti syntymäpäiviään näyttävin menoin kampaamo Loistossa. Teemana oli juhannushäät, alkuperäisen juhannuksen paikan mukaan. Kutsujen ohjelmasta vastasi dj-kaksikko Mr Sequins & Landepaukku, jotka rakensivat kyllä melkoisen setin. Tunnelma liikkui luontevasti lavaromantiikasta kasarin elektroklassikoihin. Tarjoiluna teemaan sopivasti mansikka-mascarponekakkua ja kuoharia. Synttärit pitää juhlia aina, eikä vain kun on jotain pyöreitä...
Kimara Kristelin tekemiä hiuskuvia Loiston sivuilla tyyli-osiossa.

tiistai 1. heinäkuuta 2008

juhannus

Olipas mieletöntä päästä välillä pois Hesasta. Koko alkukesä ja kevät on mennyt niin vauhdilla, ettei ole ehtinyt käymään maalla. Vaikka Helsingistä löytyy puistoja ja tietysti kaikki saaret, tuntuu että vuodenaikojen vaihtelut menevät ihan ohi jos ei välillä karkaa jonnekin. Juhannus oli oiva breikki ja kohteena sukumme vanha mökki, tai oikeastaan resortti. Paikalla oli sopivasti perhettä, sukua ja ystäviä. Ja tietty valtavasti ruokaa. Kuten juhannukseen kuuluu, kaikki olivat varautuneet ekstralla, ja ongelmana ei ollut riittävyys, vaan enemmänkin säilyttäminen.
Aluksi vaatii aina hetken totuttelua mökkeilyyn. Kun on tottunut jatkuvaan hektisyyteen, on hassua kun ei tarvi tehdä mitään tai soitella kenellekään. Kun rytmi löytyy, päivät vain lipuvat oleilun, syömisen ja pikku puuhan merkeissä. Ja tietysti ohjelmaan kuului saunomista, uimista ja pakolliset juhannustaiat. Uimisesta olin erityisen ylpeä, sillä vaikka vesi oli vasta 17C, uskaltauduin reippaasti veteen ja uimaan jopa lenkin. Olin kyllä pakon alla, sillä en kehdannut luistaa kun kaikki muut olivat jo järvessä.
Reissun kohokohtia oli silti perinteiset juhannustanssit. Mökkimme läheltä löytyy aito perinteinen tanssilava "Hämys". Illan artistina oli itse Markku Aro ja porukkaa todellakin laidasta laitaan. Ikähaarukka oli kaikkea 18 ja 80 välillä. Parasta oli kuitenkin tunnelma, Hämys-lava on pieni tanssilava keskellä koivumetsikköä. Se ei ole mikään liian sliipattu suurlava, vaan sympaattinen lautahökkelö. Joo, kivaa oli, mutta pitää ottaa jotain tanssitunteja ensi juhannukseksi. Tahdissa pysyminen oli yllättävän hankalaa. Onneksi paikalla oli paljon pariskuntia jotka vetivät sitäkin upeammin. Ensi vuonna uusiksi. Niitä juhannustaikoja varten piti metsästää kukkia. Onneksi mökkitien pientareilta löytyi valinnanvaraa.

I´m back

Tuossa hurahti juhannus ja viikko vielä sen jälkeenkin. Lomasta ei vielä tietoakaan. Kohta sen pitäisi alkaa, mutta siihen asti on taas yllättävänkin hektistä. Olen koittanut kirjoitella tänne blogiin, mutta ei ole kerinnyt vaikka taas olisi ollut upeita aiheita mielessä... Joo, nyt alan purkamaan sumaa viime viikosta.