keskiviikko 10. lokakuuta 2012

London Fashion Week

Lontoon muotiviikoista on jo tovi, mutta niin on edellisestä postauksestanikin. Syksyt menevät aina jotenkin vauhdilla. No, tässä kuitenkin jotain kuvia matkan varrelta...

1. En oikein osaa matkustaa kevyesti. Ja parempi varautua kaikkeen kun katua paikan päällä että jotain puuttuu.
2. Kasa kutsuja odottamassa. Kutsut toimitetaan yleensä etukäteen hotellille.
3. Jono Jasper Conranin näytökseen Somerset Housella. Somerset House on Lontoon muotiviikon tapahtumakeskus jossa järjestetään näytöksiä, näyttelyitä ja muita viikkoon liittyviä tapahtumia.
4. Mulberryllä on aina hienoimmat kutsut. Tänä vuonna kutsun mukana tuli puutarhateemaan sopiva akvarellisetti omien korttien maalaamista varten.
5. Futuristinen Topshop Show Space oli yksi hienoimmista näytöspaikoista. Kuva J.W.Andersonin näytöksestä.
6. Tiukkaan ohjelmaan mahtui näytösten lisäksi pakolliset ostoskierrokset.
7. Burberryn näytös on Lontoon muotiviikkojen kohokohta. Sitä varten rakennetaan oma valtava rakennus Hyde Parkiin.
8. Puutarhatontut vahtivat sisäänkäyntiä Mulberryn näytökseen Clariridges hotellilla.
9. Mulberryn näytös keräsi vaikuttavimman julkkiskaartin. Eturivissä istuivat Kate Mossin kanssa Alexa Chung, Lana Del Rey ja Olivia Palermo.

Ei kommentteja: