keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Bloggaavat miehet

Multa on usein kyselty suosikkiblogeistani. Niitä on lukuisia ja lempparit myös vaihtelevat jatkuvasti. Olen aina kuitenkin erityisen kiinnostunut muiden miesten pitämistä blogeista. Nämä ovat yhä harvinaisempia, mutta lisääntyvät koko ajan. Tilaa uusille kuitenkin riittää.

Olen jo pitkään ajatellut kasata niistä listaa. Monet ovat aktiivisesti seuraamiani, osan löysin vasta tätä postausta tehdessäni. Nämä ovat kaikki kuitenkin suomalaisten pitämiä, osa tosin englanniksi tai ruotsiksi. Kaikki blogit ovat enemmän muoti ja lifestyle painotteisia.

Mitä mieltä olette näistä? Puuttuuko listalta jotain? Olisi kiinnostavaa saada aiheesta keskustelua ja bloggaavat kundit paremmin esille...

Anton Helsinki - Lähinnä kuvablogi, joka on erikoistunut varsinkin preppy-tyyliin. Hyviä kuvia ja inspiraatioita tyylikkääseen pukeutumiseen.

Dansa i neon - Yksi Indiedaysin miestenblogeista. Tyyliä ja erilaisia pohdiskeluita usein hiukan pintaa syvemmältä.

Echoes - Tosi kiinnostava musablogi. Mukana välillä muutakin, kuten tatskajuttuja.

Eeli R blog - Eeli on blogannut jo pitkään muutamassakin eri blogissa. Kampaajaksi opiskelevan Eelin puuhailua on aina kiinnostavaa seurata. Vaikka blogi on keskittynyt lähinnä tyyliin, Eeli kirjoittaa paljon myös omasta elämästään.

Fash with R - Räväkkä Ragnar on värikäs myös blogissaan. Paljon kuvia ja energinen meininki. Blogi on tosin ollut nyt jonkin aikaa tauolla

Iikka Koistinen blog - Tyylikäs blogi jossa muodin lisäksi paljon myös valokuvauksesta ja designistä.

Iiro who? - Blogi keskittyy lähinnä esittelemään erilaisia vaatteita ja kokonaisuuksia. Iiro bloggaa englanniksi.

Issues - Blogia pitävät yhdessä pariskunta Inke ja Jan. Harvinaisen selkeä ja tyylikäs ulkoasu jaksaa ilahduttaa. Janilla on erehtymätön tyyli ja laaja tietämys kiinnostavista merkeistä.

Jepsukka - Jepsukka on vahva persoona joka ei ainakaan jätä ketään kylmäksi. Myös Lilyyn siirtynyt Jepsukkka bloggailee nykyään Pariisista käsin. Omistaa kadehdittavan laukkukokoelman.

Life is a voyage - Uudehko muoti ja lifestyle -blogi joka on heti alusta lähtien vaikuttanut kiinnostavalta. Kuin lukisi laadukasta lehteä.

Life & style with Teemu - Uudehko tyyliblogi jonka löysin vasta tätä postausta tehdessäni.

Material world of Tuukka - Tällä hetkellä Dublinista päivittyvä, mutta hengeltään vahvasti Punavuorelainen lifestyle/muotiblogi. Mukana myös paljon designia ja muuta.

Matts - Papper-lehden miestenmuotiblogi, ruotsinkielinen. Tykkään Mattsin tyylistä!

Michael Bradley blog - Michaelin tyyliblogi jossa hän esittelee omia lookkejaan ja erilaisia trendejä. Michael työskentelee myös mallina, joten hänellä on hyvä tausta havainnoida kaikkea. Nyt mukana ollut myös videopostauksia.

Not an average guy - 16-vuotiaan Jannen pitämä tyyliblogi jossa paljon kuvia ja juttua myös omasta elämästä.

Petes blog - Kampaajaksi opiskeleva "a boy from Brighton" pitää tyyliblogia jossa paljon myös opiskeluun ja muuhun liittyviä postauksia.

Poikatorttu - Achilleksen pitämä uudehko kuvablogi.

Silent Shouts - Uudehko tyyliblogi. Petterillä on hyvä ja kiinnostava tyyli, odotan mielenkiinnolla miten blogi kehittyy.

Silver - Suomen suurin miestenmuotiblogi. Aktiivisesti päivittyvä blogi jossa kaikkea muodista designiin. Hyvä selkeä ulkoasu. Ja onnittelut Silverin 4-vuotissynttäreistä, kannattaa tsekata synttärikilpailut.

Simon N - Mallina työskentelevä Simon majailee nykyään Pariisissa. Blogissa on kuvia myös backstageilta ja näytöksistä. Simonilla on oma vahva lookki ja hän suunnittelee myös omaa korumallistoa.

Slow moves - Joonan pitämässä blogissa paljon hyviä kuvia, jotka kertovat jo itsessään tarinoita. Mukana myös musaa ja satunnaisia päivän asuja. Hyvä tyyli.

Thing for the Bling - Teemun tyyliblogi on nopeasti kasvanut todella suosituksi. Teemu bloggaa nyt myös Iltalehdessä.

V for Vesa - Lontoosta bloggaava Vesa on energinen muodin monitoimimies. Hän tekee hiuksia, meikkejä stailauksia, sekä työskentelee mallina. Blogissa on paljon myös hänen tekemiään kuvia ja videoita.

Why we love life - Lähinnä kuvablogi jossa kauniita ja kiinnostavia kuvia.

14 kommenttia:

joona t. kirjoitti...

nice mikko! mielenkiintoinen postaus. kattavasta listasta löyty itellekki muutama uus tuttavuus :)

aboyfrombrighton kirjoitti...

Wow! Loistava lista - en olis ikinä uskonu että meikäläisen blogi yltäis näitten herrojen kans samalle listalle =D Kiitos maininnasta ja hatun nosto listasta!

Sugar Kane kirjoitti...

Hei kivaa, hyvä ja kattavan oloinen lista! Hauska huomata, että miestyylibloggaavien määrä on kumminkin nousussa. Itse seuraan kundien tyyliä vähintään yhtä mieluusti kuin naisten, kiva et näitä on jo aika monipuolisesti.

mv kirjoitti...

Yllätyin itsekin kuinka paljon blogeja loppujen lopuksi löytyi. Mutta tosiaan enemmänkin voisi olla. Miesbloggarit ovat mielestäni myös hieman huonommin verkostoituneita ja esillä. Mutta eiköhän tämäkin tule pikku hiljaa muuttumaan.

Ja laittakaa tosiaan vinkkejä jos listalta puuttuu mielestänne jotain!

Eeli R kirjoitti...

Kiitokset Mikko maininnasta, ihan hyvällä listalla ollaan :-)

Tomi kirjoitti...

Tosi hyvä lista! En todella tajunnut, kuinka monta meitä löytyy. On iso kunnia olla mukana tässä joukossa. Kiitos siitä! :D

Maketsu kirjoitti...

Hyvä Mikko! Miesbloggarit nostavat päätään, hauska huomata, että meitäkin alkaa jo löytyä :)

Tomi kirjoitti...

Hei! Tuostahan puuttuukin oman vahvan tyylin omaava suosikkini: http://akissfromthepast.blogspot.com/

mv kirjoitti...

Kiitos runsaista kommenteista! Aihe herättää selvästi mielenkiintoa, Hyvä niin. Ja mukana kommenteissa on ollut pari uutta blogivinkkiä..

iiro k kirjoitti...

Ei hitsi kiitos paljon! :-D

Iikka kirjoitti...

Kappas! Iso kiitos maininnasta. Hieno lista, hienot blogit.

Mimmi kirjoitti...

V for VESA on ihana!

Hyvä postaus, muutama tosi makee blogi, joihin en oo ennen törmännyt!

Joonas kirjoitti...

Hei kiitti tästä listasta. Ite alkanut nyt vasta muutaman kuukauden ajan lukemaan blogeja. Tää lista oli tosi hyvä.

Unknown kirjoitti...

Eii jumaleissöni tämä elämä on tehty vaikeaksi tähän aikaan yöstä.. Pitääpäs kurkistella listoja. Minä alotin just bloggaamisen asiaa ois ihan perkeleesti mutta mitään ei vielä osaa tehdä :D Mainiot sivut sinulla =) Hyvää kesää"