torstai 26. marraskuuta 2009

BB-raportti

Nyt päästiin uralla pitkälle! Olimme Kristelin kanssa tekemässä kampauksia BB-talossa. Viime viikonloppunahan talossa vietettiin häitä, ja vastasimme hääparin ja asukkaiden lookeista. Kristel kampasi morsiamen ja sitten teimme kimpassa talon naisasukkaat. Miesten hiukset ja naisten meikit toteuttivat kauneushoitola Sunrisen tiimi.
Kokemus oli kieltämättä hauska. Häärimme talossa pari tuntia, joka itse ohjelmassa leikattiin muutamaan sekuntiin. Morsiamen hiukset ja meikki tehtiin jo aikaisemmin aamulla, ja sen jälkeen suuntasimme taloon kampaamaan asukkaita.
Homma tapahtui perinteiseen tapaan. Asukkaat oli häädetty ulos ja sillä aikaa pystytimme kamamme. Ovet aukesivat, ja asukkaat ryntäsivät kirkuen sisään. Kaikki pääsivät vuorollaan laitettavaksi hääjuhlaa varten.
Talo on todella pieni. Se näyttää tv:ssä paljon suuremmalta. Todellisuudessa se on vain yksi isohko olohuone ja pieni makkari. Talossa oli myös todella kuuma, ja taistellessani Danan massiivisen tukan kanssa olin aivan pää märkänä. Kameroita ei talossa edes ajatellut. Aamulla kun morsianta valmisteltiin kamera jännitti hiukan, mutta kun oli talossa eikä nähnyt kymmeniä kameroita, asiaa ei edes ajatellut.
Kaikki asukkaat olivat tosi kivoja. Jotenkin kun heidät tapasi livenä, kaikki muuttuivat oikeiksi ihmisiksi ja paljon mukavemmiksi. Eristys kuitenkin näkyi porukassa hysteerisyytenä. Kun ovet aukesivat, kaikki sekosivat nähdessää uusia ihmisiä. He myös höpöttivät ja tenttasivat taukoamatta. Tytöt hehkuttivat kuinka ihanaa on nähdä uusia ihmisiä, kun talossa on vain samat tyypit. Ja uusia vaatteita kun kaikilla on aina samat vaatteet päällä.
Oli kiva käydä, mutta kaksi tuntia piisasi. Sen jälkeen olikin jo valmis ihmisten ilmoilla ja vaihtamaan vaatteet.
Talossa eikä kulisseissa ei saanut kuvata, joten kaikki kuvat ovat Subtv:n Bigbrother -sivuilta. Subin juttu hiusten laitosta täällä.

4 kommenttia:

Cheryll kirjoitti...

Hei! Tosi positiivista kun teit tällaisen rehellisen, napakan ja kokonaisvaltaisen kuvauksen käynnistäsi BB-talossa. Erittäin hyvin puit sanoiksi oleellisen! Sulla on hyvä touch, taiteilijan aistit!;)

Kampaukset olivat supermageita!!!♥

Heidi kirjoitti...

Katoinkin, että olit siellä taiteilemassa. :)

mv kirjoitti...

Se oli niin jännä kokemus. Koko BB on niin paljon esillä koko ajan, että oli ihan hassua olla siellä. Tulisin kyllä hulluksi...

mv kirjoitti...

Ja ai niin, vastauksena velloviin nettikeskusteluihin: Kätlinillä ei ole jatkoja, vaan ihan aito oma tukka.