keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Michael Shaun Corby

Tällä viikolla saimme vieraita oikein Hollywoodista saakka, kun Alterna-kouluttaja Michael Shaun Corby saapui Suomeen. Michael on amerikkalainen julkkiskampaaja joka vastaa pitkälle Alternan koulutuksesta ja on mukana myös uusien tuotteiden suunnittelussa.

Hän piti kaksi tilaisuutta jotka järjestettiin arvokkaasti Kämpin peilisalissa. Arvokas tila antoi loisteliaat puitteet Michaelin rennoille kampauksille. Hän demonstroi helppoja ja nopeita tekniikoita joiden avulla saa luotua rennon seksikkäitä lookkeja. Ilmeen viimeistelivät Tiia Vanhatapion upeat iltapuvut. Tärkeintä olikin kokonaisuus: hiukset, tyyli, meikki, sekä tietysti niiden kantaja.

Michaelin luennot olivat melkoista name-droppingia. Puheissa vilahtelivat jatkuvasti eri julkkisten nimet Jennifer Anistonista Lindsay Lohaniin. Itselleni mielenkiintoisinta antia olivat kuitenkin juorut uusista Alternan tuotteista.
Sarjaan tulee lähiaikoina parikin mielenkiintoista uutuutta. Molemmat jotain aivan erilaista.

Caviar Anti-Aging Overnight Rescue on yön yli jätettävä tehohoito. Se levitetään ennen nukkumaanmenoa vaurioituneiden hiusten pituuksiin ja latvoihin. Hiukset pestään aamulla ja tuloksena on uudet hiukset kuin tuhkimolla. Hoitoaine imeytyy suoraan hiuksen rakenteeseen eikä tahmaa tai ole muutenkaan ikävä. Michael lupasi että jo yksi hoitokerta vastaa teholtaan kahdeksaa normaalia tehohoitoa.

Caviar Anti-Aging 3-Minute Shine Boost on uudenlainen kiiltohoito. Se levitetään pesun ja normaalin hoitoaineen jälkeen pyyhekuivaan hiukseen kolmeksi minuutiksi ja huuhdotaan pois. Tuote tekee hiukseen häikäisevän kiillon joka tuo värit esiin. Kuin huulikiiltoa hiuksille. Tuote on kuitenkin niin kevyt että sitä voivat käyttää myös hentohiuksiset. Kiiltokäsittelyn tulos kestää useita päiviä.

Molemmat uutuudet saadaan Suomeen muutaman viikon kuluttua. Alternan tuotteet ovat myynnissä myös Loistossa.


Puku ja solmiollinen paita Tiger of Sweden, rintaneula Chanel, kengät YSL

3 kommenttia:

Mohn kirjoitti...

Jostain syystä en pysty kommentoimaan muutoin kuin avaamalla kommenttisivun uuteen ikkunaan. Liekö sitten No Scriptistä johtuvaa häröilyä taas.

No, piti vain kommentoimani, että nuo uudet Alternan tuotteet kuulostavat aivan unelmalta! Ainakin näin huonokuntoiset hiukset omaavan korviin. Täytyypä pitää mielessä, kiitos vinkistä!

mv kirjoitti...

Mä muutin bloggerin asetuksia niin että kommentit aukeavat erilliseen sivuboksiin. Ajattelin että se on kivempi niin ei tarvi aina hypätä pääsivulta jos kommnetoi.

Jos hiuksesi ovat huonossa kunnossa, silloin ehdottomasti Overnigt Treatment. Alternassa on kyllä paljon muutakin, esimerkiksi Caviar -sarjan Moisture shampoo ja hoito ovat hyviä vaihtoehtoja.

Inaria kirjoitti...

Taytyykin heti paasta testaamaan naita uusia puteleita. Kiitos vinkista!

xx