sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

häät

Hysteeristä hiustenviritystä merituulessa.
Olinpas hauskimmissa häissä ikinä. Tarinan opetus on, että ei tarvita välttämättä muuta kuin morsian, sulhanen ja kaksi todistaaja. Vanha hyvä ystäväni ilmoitti menevänsä naimisiin, mutta ettei halua mitään juhlia. Tämä tuntui aluksi jotenkin käsittämättömältä idealta. Kuinka voi olla morsian joka ei halua mitään juhlia? Toivelistalla oli vain sormukset ja huntu.
Aloitettiin päivä kuitenkin kevyellä pynttäämisellä. Askartelin tunnissa raidat, sävyn ja aukikampauksen. Meikki tuli siinä ohessa. Seuraavaksi nopea pukeminen ja käräjäoikeuteen. Sen verran piti olla ekstraa, että olimme tilanneet toisen todistajan kanssa Andantesta hääkimpun yllätyksenä. Kimppu oli kyllä pettymys, ihme ihme hökötys joka oli pakko sitoa uusiksi. Yleensä Andante on ollut loistava. Mutta huntu kruunasi onneksi kaiken. Tästä lähtien aion suositella huntua jokaiselle morsiamelle, sillä heti kun laskimme hunnun hiuksille, tapahtui muutos tyylikkäästä juhla-lookista herkäksi morsiameksi.
Käräjäoikeustalosta oli romantiikka kaukana. Marssimme turvatarkastuksen läpi kuivakkaan virastotaloon. Itse toimitus tapahtui pienessä neuvotteluhuoneessa joka oli somistettu muovikukilla. Olin ajatellutkin sen olevan nopeaa, mutta kesto oli tosiaan vain pari minuuttia. Onneksi tuomarilla oli kuitenkin hieno viitta päällä mistä tuli heti seremoniallinen fiilis.
Seuraavaksi jatkoimme hyvän ilman ja komean morsiusparin kunniaksi shampanjapiknikillä Sirpalesaaressa. Kuvasimme samalla kuvat parista merta vasten. Onneksi oli kampaaja mukana, sillä tuuli yltyi välillä melkoiseksi ja puhalsi hiukset melkein suoraksi.
Kun olimme juoneet shampanjat ja ottaneet kuvat, ilta huipentui illalliseen Saslikissa. Tunnelmallinen Saslik on täydellinen mille tahansa tilaisuudelle. Saimme oman kabinetin jossa söimme hartaasti neljä tuntia. Tervehdyksenä ravintolan orkesteri myös soitti hääparille venäläisen häävalssin. Ruoka oli mieletöntä. Venäläinen alkupalalajitelma ja Katariina Suuren uunijäätelö ovat aina pakolliset valinnat.
Häät ja koko ilta olivat ihanat. Tietysti asiaa auttoi upea morsian ja sulhanen, mutta myös rento tunnelma ja huolettomuus tekivät juhlista niin hauskat. Oli todella virkistävää olla tekemisissä morsiamen kanssa joka ei ollut hermoromahduksen partaalla. Onneksi näitä rentoja morsiamia on ollut nyt useampia. Välillä tuntuu että kun järjestetään jättimäiset spektaakkelihäät ne ovat kaikkien muiden kuin itse hääparin bileet. Uusi häätrendi onkin jo hetken aikaa onneksi monille ollut pienet, mutta laadukkaammat häät.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Eipä häiden tarvitse olla kovin hintavia, kun vähemmällä rahalla taitaa tulla paljon mukavammat häät :) Ei tainnut tulla hirveän selkeästi ilmaistua, mutta ymmärtänet..