sunnuntai 28. elokuuta 2011

Lanvin Fall 2011 Campaign Movie

Syksyn suuri mallihaku!


Tiistaina 30.8. meillä on jälleen suuri mallihaku jossa etsimme malleja erityisesti tulevia kurssejamme varten, mutta myös näytöksiin ja kuvauksiin. Mallihaussa otamme ehdokkaiden tiedot ja kuvat ja ilmoittelemme myöhemmin kun heille sopivia tapahtumia tulee. Jonkun verran pystymme bookkaamaan malleja jo suoraan alkusyksyn kursseille.
SKT Academy järjestää erilaisia trendi- ja tekniikkakoulutuksia joihin tarvitaan joka kausi paljon hiusmalleja.
Haemme 16-35 vuotiaita naisia sekä 17-30 vuotiaita miehiä, kaikenlaisia persoonia ja hiustyylejä.

Samassa mallihaussa kartoitamme myös malleja tuleviin kuvauksiimme. Olemme aina löytäneet osan kuvaustemme malleista näiden tilaisuuksien kautta. Kuviin emme hae mitään tietynlaisia hiuksia, enemmänkin kiinnostavia, kuvauksellisia persoonia.

Etsimme mallihaussa kaikenlaisia tyyppejä. Hiukset voivat olla pitkät tai lyhyet, värilläkään ei ole väliä. Jos hiuksissa on pidennykset, permanentti tai ne ovat todella huonokuntoiset emme voi valita malliksi. Muuten käsittelyillä ja kunnolla ei ole niin väliä. Erityisesti lyhyemmistä hiuksista ja persoonallisemmista lookeista on usein pulaa.

Jos olet kiinnostunut, tule kaymään Helsingin Vanhalla Ylioppilastastalolla tiistaina 30.8. klo 16-18 välillä. Kannattaa varautua mahdolliseen ruuhkaan. Meillä on paljon henkilökuntaa paikalla, mutta aina syntyy jonkin verran jonoja. Emme ota ilmoittautumisa vastaan muuta kuin mallihaun kautta.

Järjestämme myöhemmin syksyn mittaan myös muissa kaupungeissa pienempiä kurssikohtaisia mallihakuja. Ilmoittelen myös niistä täällä blogissa.


Kuva - SKT Academy Collection FW11
Hiukset - Mikko Vainio
Meikki - Piia Hiltunen
Tyyli - Anna Komonen
Malli - Sofia

torstai 18. elokuuta 2011

Chamberlain West Hollywood

Kun metsästin hotellia Los Angelesista, puntaroin pitkään useamman vaihtoehdon välillä. Onneksi valinta osui lopulta Chamberlain-hotelliin. Amerikkalaisittain pienehkö putiikkihotelli ihastutti ensimmäiseksi  hiljattain uusitulla sisustuksellaan. Rohkeasti art decoa ja 80-lukua yhdistelevä tyyli on kerännyt laajasti huomiota ja myös jakanut mielipiteitä. Itse pidin siitä heti. Vertausta Dynastiaan ja muihin 80-luvun eepoksiin ei voinut välttää. Viimeinen silaus oli kytkimestä päälle roihahtava kaasutakka. Huoneistosta löytyi jopa oma pieni parveke.

Hotelli sijaitsi rauhallisella sivukadulla West Hollywoodissa. Los Angeles on rakennettu autoilijoille, mutta täällä olisi melkein pärjännyt jopa ilman. Samoilta kulmilta löytyivät trendikkäimmät ostoskadut kuten Melrose Avenue, ja monia kiinnostavia baareja sekä rafloja. Aiheutimmekin kummastusta liikkumalla paljon ihan kävellen.
Losissa monet hyvät ravintolat sijaitsevat hotellien yhteydessä. West Hollywoodissa kiinnostavia kohteita onkin rypäs. Suosikkejani oli esimerkiksi legendaarinen Chateau Marmont. Muita käymisen arvoisia paikkoja naapurustossa oli Runyon Canon joka on tunnettu myös monien julkkisten lenkkimaastona.

Vaikka Chamberlain ei ole kovin iso, kaikki toimi täydellisesti. Hotellissa oli jopa oma 24h vallet parking mikä helpotti auton kanssa. Jos ei jaksanut päivällä lähteä mihinkään, katolta löytyi oma allasalue. Erityisesti ilahdutti kuitenkin hotellin musiikki joka oli täysin makuuni. Se viimeisteli tyylin ja tunnelman.

Kuvat omia ja Hotels.com

Hiustupsuja & neonvärejä

Uudessa Pinnissä 6/11 on upea jättireportaasi Taikin kevätnäytöksestä. Pinnin toimittaja Sisko Savonlahti ja kuvaaja Eero Kokko olivat koko päivän seuraamassa näytösvalmisteluita ja itse tapahtumaa. Juttu on kiinnostava kurkistus kulisseihin ja kaikkeen sälään mitä tapahtuu taustalla. Hienosti kuvitettu artikkeli on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Samassa numerossa esitellään  Myös TIGI Photo Awards & Pinni Cover of the Year -kilpailun osanottajatyöt. Mukana on koko vuoden 2011 saldo. Pinni järjestää jälleen myös arvostetun ammattilaisille suunnatun Hairdressers Choice -äänestyksen, jossa voit valita oman suosikkisi. Äänestäminen on helppoa ja tapahtuu Pinnin nettisivuilla. Käytä mahdollisuutesi vaikuttaa. Kaikkien eri sarjojen voittajat palkitaan TIGI Photo Awards & Pinni Cover of the Year gaalassa Helsingissä lauantaina 1.10.

tiistai 16. elokuuta 2011

Blodtørst

Seuraan useita erilaisia blogeja, mutta erityisesti kiinnostavat kundien pitämät muoti- ja tyyliblogit. Uusia tulee koko ajan, mutta aidosti kiinnostavia melko harvakseltaan. Yksi viimeaikaisista suosikeistani on ollut Lilystä löytyvä Blodtørst. En vieläkään oikein hallitse Lilyn konseptia, mutta siellä on muutamia kiinnostavia blogeja tai palstoja jotka saavat minut palaamaan sivustolle. Blodtørstista löytyy muotia, musaa ja kaikkea muuta mielenkiintoista kuten alla oleva Mr. Porterista napattu hiuspostaus.

 
Ajattelin jossain vaiheessa tehdä taas uuden päivitetyn version suositusta Bloggaavat miehet -postauksestani. Jos teillä on hyviä vinkkejä kiinnostavista suomalaisista blogeista jotka liikkuvat muoti/tyyli kategorioissa laittakaa niitä ihmeessä tulemaan.

Äänestä Trendin suosikkia TIGI Photo Awards & Pinni Cover of the Year -kisassa


TIGI Photo Awards & Pinni Cover of the Year -kilpailu etenee. Tänään aukesi Trendin nettisivuilla yleisöäänestys johon voi osallistua jokainen lehden lukija. Trendin äänestyksessä kilpailevat TIGI Photo Awardsin 20 finalistia. Trendi palkitsee lukijoidensa suosikin suuressa TIGI Photo Awards & Pinni Cover of the Year -gaalassa Helsingissä lauantaina 1.10.

Kannattaa äänestää, sillä kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan TIGI Catwalk Session Series tuotteita!

CLIFT San Francisco

Lomaillessamme San Franciscossa tukikohtana toimi Clift-hotelli. Clift kuuluu Morgans Groupiin mikä takaa aina hyvän kokemuksen. Odotukset eivät pettäneet.

Jylhä rakennus sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä Union Squarea. Siitä on helppo sukkuloida joka puolelle. Design-hotellissa on persoonallinen sisustus joka vaihteli linnamaisen ala-aulan tummuudesta huoneiden ja kerrosten laventelinsävyihin. Aulaa hallitsi massiivinen takka joka loi lisää tunnelmaa, varsinkin kun ulkona oli  koleaa.

Huoneemme ei ollut kovin iso, mutta tyylikäs sisustus oli viihtyisä ja näkymät upeat. Kiitosta tuli myös kylpyhuoneen Malin+Goetz tuotteista joihin olin halunnutkin tutustua. Pehmeän tuoksuisesta rommisaippuasta tuli uusi suosikki.

Hotellissa on myös aulabaari Redwood Room joka on yksi Friscon hotspoteista. Siellä oli tasainen kuhina joka ilta. Viikkomme huippuja oli kuitenkin Cliftin 10-vuotissyntymäpäivät. Suuret juhlat täyttivät koko hotellin alakerran mielenkiintoisella kattauksella San Franciscon väkeä. Ohjelmaan kuului musaa, burleskia ja tietysti runsaat tarjoilut.

Jos suuntaan toiste Friscoon, Clift on varmasti ykkösvaihtoehto majoitukseen.

Kuvat omia ja Hotels.com

perjantai 12. elokuuta 2011

Perjantain Flow...







Wednesday

Paita - Uniqlo
Farkut - Balmain
Kengät - Dr. Martens

GIVENCHY FW11 CAMPAIGN

Kaunis kuori - Laukussa ei ratkaise sisältö

Hesarin elokuun Kuukausiliitteessä oli juttu merkkilaukuista ja niiden keräilijöistä. Artikkelissa oli mukana sekalainen joukko laukkujen  harrastajia joista jokainen esitteli myös jonkun kokoelmansa aarteen.

Itse kaivoin arkistoistani sinisen Vivienne Westwoodin salkun. Metsästin sitä pitkään kun halusin vaihteeksi muodollisemman laukun. Koko juttu löytyy elokuun kuukausiliitteestä.


Kaunis kuori - Laukussa ei ratkaise sisältö

Toimittaja - Liisa Jokinen
Kuvat - Ville Varumo
Tyyli - Sakke Hytönen
Meikki ja hiukset - Marii Sadrak

torstai 11. elokuuta 2011

Back in Business

Lomat on lomailtu ja nyt olen takaisin Suomessa ja duunissa. Palasin jo pari viikkoa sitten, mutta tahti on ollut sen verran tiukka että postailut ovat jääneet väliin. Ja aina kun on ollut pidempi tauko blogin kanssa, startti on tuntunut hiukan tahmealta. Vaikka juttua kyllä piisaisi.

Pääosan lomasta vietin jenkeissä ja reissu oli kyllä mahtava. Kiersimme kolme viikkoa länsirannikkoa autolla ja lentäen. Amerikassa on helppoa matkustaa ja edullinen dollarin kurssi teki maasta täydellisen lomakohteen. 

Aloitimme San Franciscosta jossa vietimme viikon. Frisco oli kylmä ja tuulinen kuten oli varoiteltu, mutta todellisuus kyllä silti yllätti. Olisi pitänyt olla mukana useampi villapaita. Kaupunki oli kukkuloineen ja vanhoine taloineen kaunis, mutta viikko koleassa viimassa oli hiukan pitkä. Frisco oli myös aika levoton ja varsinkin illalla piti varoa missä kulki. Neljä päivää täällä olisi piisannut.
 
San Franciscosta matka jatkui autolla rantaa pitkin kohti Losia. Rannikkotie on henkeäsalpaavan vaikuttava ja sille kannattaa varata parikin päivää. Maisemat ovat jylhiä ja pysähtymisen arvoisia. Reitille osuu myös idyllisiä pikkukaupunkeja, luonnosuojelualueita ja kuuluisa Hearst Castle.

Reissun suosikkeja oli kuitenkin Los Angeles. Ihastuin heti kaupungin rentoon ilmapiiriin, lempeään ilmastoon ja hyvään ruokaan. Asuimme West Hollywoodissa joka on helppo ja elävä kaupunginosa. Siellä pärjäisi melkein ilman autoa. Samalle alueelle mahtuu hyviä ostoskatuja, trendikkäitä ravintoloita ja baareja, sekä kiinnostavimmat hotellit. Auto on silti välttämättömyys. Välimatkat ovat suuria ja julkinen liikenne olematonta. Liikenne oli kuitenkin sujuvaa eikä aiheuttanut paniikkikohtauksia vaikka kaistoja oli parhaimmillaan kuusi. Losissa saisin helposti kulumaan useammankin viikon. Vielä jäi tosi paljon näkemättä.

Viimeinen etappi matkalla oli Las Vegas. Olen ollut siellä aiemminkin ja innostuin jo silloin kaupungista. Myös Vegasissa hotelli on tärkeä. Kaikki meno on isoissa kasino/hotelli-komplekseissa ja jos valitsee väärän, todennäköisesti reissukin on tylsä. Kaikki Vegasiin liitettävät kliseet pitävät paikkansa, mutta sieltä löytyy paljon muutakin. Itse arvostan laadukkaita hotelleja ja niiden toimivuutta. Muovi ja kitsi kuuluvat lähinnä vanhempiin hotelleihin.
Päivät kuluvat poolilla ja illalla voi käydä syömässä tai katsomassa jotakin upeista esityksistä. Kuuluisan yöelämän jätimme muuten väliin. Enkä sortunut edes uhkapeluriksi.

Reissu oli hyvä, mutta meni liian nopeasti kuten lomilla on useasti tapana. Matkaa määrittivät pitkälti myös hotellit joissa asuimme. Olen niiden suhteen melko tarkka ja käytin taas rutkasti aikaa vaihtoehtojen vertailemiseen. Ajattelin tehdä vielä hotelleista omat postaukset kun ennätän. Kaikki olivat kokemisen arvoisia. Itse haluaisin ainakin palata...