torstai 11. elokuuta 2011

Back in Business

Lomat on lomailtu ja nyt olen takaisin Suomessa ja duunissa. Palasin jo pari viikkoa sitten, mutta tahti on ollut sen verran tiukka että postailut ovat jääneet väliin. Ja aina kun on ollut pidempi tauko blogin kanssa, startti on tuntunut hiukan tahmealta. Vaikka juttua kyllä piisaisi.

Pääosan lomasta vietin jenkeissä ja reissu oli kyllä mahtava. Kiersimme kolme viikkoa länsirannikkoa autolla ja lentäen. Amerikassa on helppoa matkustaa ja edullinen dollarin kurssi teki maasta täydellisen lomakohteen. 

Aloitimme San Franciscosta jossa vietimme viikon. Frisco oli kylmä ja tuulinen kuten oli varoiteltu, mutta todellisuus kyllä silti yllätti. Olisi pitänyt olla mukana useampi villapaita. Kaupunki oli kukkuloineen ja vanhoine taloineen kaunis, mutta viikko koleassa viimassa oli hiukan pitkä. Frisco oli myös aika levoton ja varsinkin illalla piti varoa missä kulki. Neljä päivää täällä olisi piisannut.
 
San Franciscosta matka jatkui autolla rantaa pitkin kohti Losia. Rannikkotie on henkeäsalpaavan vaikuttava ja sille kannattaa varata parikin päivää. Maisemat ovat jylhiä ja pysähtymisen arvoisia. Reitille osuu myös idyllisiä pikkukaupunkeja, luonnosuojelualueita ja kuuluisa Hearst Castle.

Reissun suosikkeja oli kuitenkin Los Angeles. Ihastuin heti kaupungin rentoon ilmapiiriin, lempeään ilmastoon ja hyvään ruokaan. Asuimme West Hollywoodissa joka on helppo ja elävä kaupunginosa. Siellä pärjäisi melkein ilman autoa. Samalle alueelle mahtuu hyviä ostoskatuja, trendikkäitä ravintoloita ja baareja, sekä kiinnostavimmat hotellit. Auto on silti välttämättömyys. Välimatkat ovat suuria ja julkinen liikenne olematonta. Liikenne oli kuitenkin sujuvaa eikä aiheuttanut paniikkikohtauksia vaikka kaistoja oli parhaimmillaan kuusi. Losissa saisin helposti kulumaan useammankin viikon. Vielä jäi tosi paljon näkemättä.

Viimeinen etappi matkalla oli Las Vegas. Olen ollut siellä aiemminkin ja innostuin jo silloin kaupungista. Myös Vegasissa hotelli on tärkeä. Kaikki meno on isoissa kasino/hotelli-komplekseissa ja jos valitsee väärän, todennäköisesti reissukin on tylsä. Kaikki Vegasiin liitettävät kliseet pitävät paikkansa, mutta sieltä löytyy paljon muutakin. Itse arvostan laadukkaita hotelleja ja niiden toimivuutta. Muovi ja kitsi kuuluvat lähinnä vanhempiin hotelleihin.
Päivät kuluvat poolilla ja illalla voi käydä syömässä tai katsomassa jotakin upeista esityksistä. Kuuluisan yöelämän jätimme muuten väliin. Enkä sortunut edes uhkapeluriksi.

Reissu oli hyvä, mutta meni liian nopeasti kuten lomilla on useasti tapana. Matkaa määrittivät pitkälti myös hotellit joissa asuimme. Olen niiden suhteen melko tarkka ja käytin taas rutkasti aikaa vaihtoehtojen vertailemiseen. Ajattelin tehdä vielä hotelleista omat postaukset kun ennätän. Kaikki olivat kokemisen arvoisia. Itse haluaisin ainakin palata...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

upean kuuloinen reissu. itse r-a-k-a-s-t-a-n hotellielämää, joten hotelliesittelyt olisivat enemmän kuin tervetulleita!

- n