sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Itsenäisyyspäivän vastaanotto

Päätimme järjestää pitkästä aikaa itsenäisyyspäivän vastaanoton. Homman ideana oli että vieraiden pitää pukeutua arvokkaasti tilaisuuden kunniaksi, pöytä on koreana, ja sitten katsotaan niitä linnan juhlia. Kattaus oli erityisen näyttävä ja sen kruunasi Kakkukeisarin tekemät voileipäkakut. Ne olivat ehkä vähän liiankin hienoja, olisin alun perin halunnut sellaisen perinteisen pötkäleen. Mutta en valita, sillä molemmat lohi/mäti ja italian sandwich -versiot olivat täydellisiä. Jälkiruokatarjoilusta vastasivat vieraamme.
Arvovaltaiset vieraamme muodostivat täydellisen raadin juhlien seuraamiseen, sillä kaikki työskentelevät hiusten, meikin tai muodin parissa. Täytyi vain varoa ettei sättinyt mitään kavereiden tekemiä duuneja.
Pukuloisto sai taas välttävän arvosanan. Mitään ylitse muiden upeuksia ei löytynyt, vaikka mukana oli toki useita tyylikkäitä daameja. Vieraat eivät ilmeisesti kritiikin pelossa uskalla laittaa mitään kovin persoonallista päälle. Harva myös osasi kantaa pukunsa tyylillä, huono ryhti pilaa kauneimmankin asun. Ja mikä ihmisiä vaivaa sen tukka-glitterin kanssa, sen pitäisi olla kielletty kaikilta yli kymmenen vuotiailta.
Mutta joo, hauskaa oli. Miksi linnaan ei muuten kutsuta ikinä kampaajia tai meikkaajia? Tai parempi niin, tulisi karsee vaatekriisi.

4 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Veikkaan että nyt ne glittervarastot on käytetty loppuun Suomesta. Samoin me vähän ihmeteltiin joitain kampauksia, joihin oli kasattu kuutta eri väristä blondikuitua. Mut ehkä se oli tarkoitus joka jäi multa vaan tajuamatta ;)

Hanna

mv kirjoitti...

No voi oispa... Vähän pahaa kyllä pelkään. En tiedä mikä siinä on, kun yleensä pidän kaikesta kimaltavasta, mutta tuo hiusglitteri saa kyllä hulluksi.
Meilläkin jäi muutaman kampauksen idea vähän mysteeriksi.
Mutta oli siellä tosi hienojakin. Kristel oli tehnyt Jutta Urpilaisen ja Jaana Leena Harkimon ja Sari Sarkomaan.

stellagee kirjoitti...

mua kauhistutti lähinnä alusvaatteiden puute: missä olivat korsetit olkaimettomia pukuja ryhdistämässä ja muotoilevat alushameet satiinimekkojen alta? jollei pohja ole kunnossa, ei upeinkaan mekko voi näyttää hyvältä...

mv kirjoitti...

Totta, toi alkkarijuttu oli myös yksi meidän raadin huomioista. Kunnon alusvaatteet on kuitenkin suht pieni satsaus koko illan budjetista. Ja niillä saisi pieniä ihmeitä aikaiseksi.
Mutta mahtavaa oli että Kirsti Paakkanen repäisi ja laittoi päälle couturea! Hyvä Kipa! Näitä lisää Linnaan. Ja mietittiin miksi Suvi Koposta ei kutsuttu? Hän on ylivoimaisesti menestynein suomalaismalli kautta aikojen, ja tehnyt Suomea paljon tunnetummaksi kuin monet urheilun pronssimitalistit. Olisi saatu lisää hyviä mekkoja mukaan.