sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Alternative Hair Show

Lontoon Royal Albert Hall on vaikuttava jo itsessään
Yksi Lontoon reissun ohjelmanumeroista oli Alternative Hair Show. Kyseessä on suuri hyväntekeväisyysnäytös joka järjestetään joka syksy leukemiatutkimuksen hyväksi. Ohjelma koostuu lukuisista eri firmojen tekemistä pienistä näytöksistä. Kestoltaan ne ovat vain alle viisi minuuttia. Mielenkiintoiseksi asetelman tekee tietysti se, että noissa muutamassa minuutissa kaikki yrittävät todistaa olevansa niitä upeimpia ja luovimpia, joten mukana on monenlaista viritystä. Tänä vuonna pätkiä oli 17, joiden lisäksi juhlittiin Vidal Sassoonin 80-vuotissynttäreitä. Vidal oli itse paikalla vastaanottamassa huomionosoituksia, jonka lisäksi näimme osia hänestä tehtävästä dokumentista. Täytyy kyllä sanoa että Vidal on erittäin vetreä kasikymppinen. Näyttää ikäistään huomattavasti nuoremmalta ja reippaammalta.
Tilaisuus järjestetään aina upeassa Royal Albert Hallissa joka tarjoaa täydelliset puitteet gaalalle. Sali itsessään on todella kaunis ja vaikuttava. Tilaisuus onkin aina ollut mahtipontinen. Itse näytökset ovat aina melkoista silppua. Joukkoon mahtuu hienoja selkeitä esityksiä, sekä karseita virityksiä, jotka menevät melkein sketsin puolelle. TIGI esitteli omassa osiossaan Alta Moda -inspiroituneita fantasiakampauksia. Ja mallit olivat taas tietysti puettu Westwoodiin. Kampauksista vastasivat TIGI:n Nick Irvin ja Akos Bodi. Myös Vidal Sassoonin osuuden tekniset leikkaukset säväyttivät.
Alternative Hair Show on hauska tapahtuma jota ei pidä ottaa liian vakavasti. Hiusten lisäksi tapahtumaan mahtuu paljon kitschiä, laulua, tanssia ja vaikka mitä. Meininki on kuitenkin aina hyvä ja tuotto menee tärkeälle asialle.
http://www.alternativehair.org/

Reipas kasikymppinen Vidal Sassoon piti yleisölle pienen puheen ja sai valtavat suosionosoitukset

Malleja Sassoon-osuudesta

Tiukat graafiset linjat näkyivät monissa osuuksissa
Ja taas tiukkaa graafista, ja tiukkaa mekkoa
TIGI:n Alta Moda kampaukset
Miekkailuteema ja lyhyet hiukset
Tekijät lavalla ottamassa vastaan suosionosoituksia

Ei kommentteja: