perjantai 26. maaliskuuta 2010

TIGI Photo Awards 2010

TIGI Photo Awards & Pinni Cover of the Year -kilpailu on jälleen avattu. Neljättä kertaa järjestettävässä kilpailussa kisataan hiuskuvilla. Naistensarjan voittajakuva tullaan julkaisemaan Pinni-lehden kantena.

Kilpailussa on tänä vuonna kolme sarjaa. Ammattilaisille miesten ja naisten sarja, joihin voi halutessaan osallistua vain toiseen tai molempiin. Uutuutena on oma sarja opiskelijoille. Opiskelijasarjassa kisataan tänä vuonna vain naistenhiuksissa. Heitänkin heti haasteen ainakin Eelille ja Boy from Brightonille. Kilpailun viralliset nettisivut ja lisätietoa löydät tästä.

TIGI Photo Awardsissa etsitään trendikästä ja kaupallista hiuskuvaa. Tärkeintä on tietysti hiukset, mutta arvostelu tehdään kokonaisuuden perusteella. Kuvien laatu, tyyli, malli, meikki ja moni muu tekijä vaikuttavat pistetykseen.
Vastailen jälleen täällä blogissani kaikkiin kilpailuun liittyviin kysymyksiin. Näin mahdolliset vinkit ovat tasapuolisesti kaikkien ulottuvilla. Kannattaa myös katsoa vanhoja postauksiani aiheesta, niitä löydät tästä.

TIGI Photo Awards on kasvanut lyhyen historiansa aikana Suomen suurimmaksi ja merkittävimmäksi hiuskuvakilpailuksi. Kisa aloitettiin aikanaan että myös suomalaiset kampaajat innostuisivat tekemään hiuskuvia. Missiossaan TIGI Photo Awards on onnistunut paremmin kuin uskalsimme edes toivoa. Osanottajamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja kuvien taso on noussut huimasti. Suomalaisia hiuskuvia on näkynyt myös yhä enemmän lehdissä ja kampaamoiden omassa markkinoinnissa. Odotamme jo mielenkiinnolla mitä tämä vuosi tuo tullessaan...

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Osallistumassa ollaan :-) Malli, kuvaaja, vaatetus ja studio valmiina! Tarvitsisi nyt vain saada se se TIGI:n lupailema yhteydenotto postissa... tiedä sitten koska se saapuu.

aboyfrombrighton kirjoitti...

Tänks shoutoutista ja haaste on todellakin otettu vastaan! Oppilas sarjan kuvia ei sen kummemmin julkaista varmaan esim. pinnissä, muuten kuin siinä missä on kaikista töistä se pienikuva?

mv kirjoitti...

Kaikille kilpailijoille tulee postissa kilpailumateriaalit joiossa on tarkat säännöt sun muut. Mukana on myös osallistumissopimukset. Kestää varmaan hetken ennen kuin me saadaan ne lähtemään, sillä ilmoittautuneita tuli kerralla niin paljon. Setissä ei ole kuitenkaan mitään mullistavampaa, pääset hyvin alkuun nettisivuilta löytyvillä infoilla.

Kaikki kilpailukuvat julkaistaan pieninä versioina Pinnissä ja SKT:n nettisivuilla. Myös opiskelojasarjan viisi finalistia tulevat olemaan sitten näyttävämmin esillä. En osaa vielä sanoa millä kaikilla tavoin, mutta totta kai haluamme töille mahdollisimman paljon näkyvyyttä.

Ja tosiaan jos tulee jotain kysyttävää tai ihmeteltävää, vastailen täällä blogissa. Ja kannattaa myös katsoa niitä aiempien vuosien postauksiani aiheesta.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Kyselin jo aikaisemmin mielipidettäsi kiharasta hiuksesta. Vai olisiko tärkeää, että hiuksessa näkyisi hyvin leikattu malli ja muoto?

mv kirjoitti...

Kilpailussa haetaan ennen kaikkea hyvää kuvaa. Varsinaiset kampaukset on kielletty. Kampauksella tarkoitamme kuitenkin enemmän kiinnitettyä kampausta kuten nutturaa. Auki- ja kiharakampauksethan ovat tavallaan vain pidemmälle vietyjä viimeistelyjä. Leikkauksen tekniikan ei tarvitse kuvassa näkyä mitenkään erityisen selkeästi. Ovathan TIGI:n omatkin kuvat aina voimakkaasti viimeisteltyjä. Vinkkinä sanoisin kiharan kanssa että pyri tiettyyn rentouteen ja vältä liikaa prinsessamaisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Olisi kiva kuulla minkälaista tasoa on tänä vuonna kisassa ollut ja eritysesti kiinnostaisi onko opiskelija sarja saavuttanut suurta osanottaja suosiota?