perjantai 30. tammikuuta 2009

Madonna


Ja lopulta varmistui että Madonna koukkaa kiertueineen Suomen kautta. Elokuusta tulee kiireinen kun Madonna jälkeen on heti Flow. Hyvä että tapahtuu. Toi video on aika vitsikäs.

Cosmopolitan Beauty Awards

Lux:issa tuoksui parfyymi kun Cosmopolitan jakoi perinteiset Beauty Awards palkintonsa. Tilaisuudessa annettiin palkinnot asiantuntijaraadin sekä lukijoiden valitsemille tuotteille. Erilaisia sarjoja löytyi lukuisia, ja monet kategoriat oli jaettu vielä hinnan perusteella kahtia.
TIGI:lle on aina ropissut palkintoja, tällä kertaa sen nappasi Bed Head:in Dumb Blonde Smoothing Stuff. Se valittiin lukijoiden suosikki muotoilutuotteeksi. Tämä viimeistelyvoide silittää, kiillottaa ja suojaa hiukset. Toimii blondien lisäksi muillekin.
Itse tilaisuus oli pidetty aika simppelinä. Väkeä oli paljon, ja muutoksena aiempiin, tällä kertaa mukaan oli kutsuttu paljon myös kosmetiikan ammattilaisi, kuten kampaajia ja meikkaajia. Tämä nosti tunnelman heti hauskaksi ja rennoksi. Koska oltiin Cosmon bileissä, tarjolla oli tietysti niitä cosmoja, ja viiniä, ja snacksejä... Tosin koska kekkerit olivat viikolla, lähinnä ruoka teki kauppansa.
Kun purkit oli palkittu, Olavi Uusivirta veti muutaman biisin. Ja siinä se sitten olikin. Kiitos Cosmopolitan ja onnea palkitut!
Ja nyt on kuulunut joka suunnalta että myös Elle järjestää myös Suomessa gaalansa. Ja vielä tämän kevään aikana. Jes!

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

MANDO DIAO

http://www.mandodiao.com

Hiusmalliksi TIGI:lle

Tule ja hae uusin TIGI -lookki hiuksiisi - veloituksetta! Sinä ennakkoluuloton ja hyvähiuksinen 17-30 vuotias nainen tai mies, tule käymään koulutuskeskuksessamme Sörnäisissä 9.2. klo 14-18 välisenä aikana.Tarvitsemme malleja Lontoon uusimmat hiustrendit esitteleviin TIGI Academy -koulutuksiin sekä muihin koulutustilaisuuksiin ja näytöksiin.Näin toimit:Tule piipahtamaan SKT Academyn tiloissa maanantaina 9.2.-08 klo 14-18 välisenä aikana. Osoite on Hämeentie 50, 00500 HKI (Sörnäinen).

maanantai 26. tammikuuta 2009

Fall 09

Vaikka vielä ei pääse oikein edes fiilistelemään kevättä, syksyn näytökset pyörivät jo täysillä. Pariisissa esiteltiin miestenmuotia. Ilme oli kovin tummanpuhuvaa, mustaa harmaalla. Jotain väripilkkujakin löytyi kuten Dries Van Noten, mutta aika vähän. Linjat menivät klassisesta räätälöinnistä gootteihin. Ann Demeulemeesterin goottiarmeija kuten myös Givenchyn musta mallisto jäivät erityisesti mieleen. Iki-suosikkini YSL ja Dior jatkoivat leikittelyä uuden tyyppisillä väljemmillä leikkauksilla ja mittasuhteilla. Molemmat näyttivät näytöksissä hyviltä, mutta ovat kovin vaikeita pitää. Mahtuakseen uusiin väljiin vaatteisiin pitäisi olla tikkulaiha että ne näyttävät hyvältä. Onneksi mukana oli jotain istuvampiakin juttuja, ja ainakin kenkiä. Huh.
Kaikki kuvat men.style.com -sivustolta, josta löytyy aina hyvin kaikki miesten näytöskuvat. Jos haluat vielä katsauksen kevääseen, kannattaa ostaa uusi iD-lehti, sillä siinä esitellään osuvasti kaikki SS09 miesten mallistot.
DRIES VAN NOTEN

GIVENCHY

COMME DES GARCONS

MAISON MARTIN MARGIELA

JEAN PAUL GAULTIER

VERONIQUE BRANQUINHO

ANN DEMEULEMEESTER

RICK OWENS

DIOR HOMME


KRIS VAN ASSCHE

RAF SIMONS

LOUIS VUITTON

VIKTOR & ROLF

HERMÈS

YVES SAINT LAURENT

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Empire Of The Sun

I love it!

http://www.myspace.com/empireofthesunsound

Assareita!!!

Kuva: TIGI Colour Album
Assistentiksi TIGI:lle!!!
Etsimme jälleen assistentteja erilaisiin kevään koulutuksiin ja tapahtumiin. Järjestämme paljon erilaisia kursseja ja koulutustilaisuuksia hiusalan ammattilaisille. Tarvitsemme usein apua myös näytöksiin, lanseerauksiin, kuvauksiin ja muihin tapahtumiin. Assistentin roolissa opit työskentelyn ohessa Suomen parhailta ammattilaisilta ja myös ulkomaalaisilta tähdiltä. Assistenttien toimet vaihtelevat tilaisuudesta riippuen. Assistentit saavat työstään pientä tuotekorvausta, mutta tärkeintä on arvokas kokemus.
Etsimme ennen kaikkea hyviä, energisiä persoonia jotka haluavat kehittyä eteenpäin, eivätkä pelkää uusia haasteita. Sinulla ei tarvitse olla vielä pitkää kokemusta, kunhan opiskelet alaamme.
Laita meille aluksi sähköpostitse vapaamuotoinen kuvallinen hakemus, jossa kerrot hiukan itsestäsi, kokemuksestasi ja miksi juuri sinä olisit meille hyvä assistentti.
Hakemuksen voit lähettää osoitteeseen: mikko.vainio@skt.fi
SKT-GROUP Oy on kampaamoalan multibränditalo. Edustamme Suomessa useita laadukkaita ammattisarjoja. SKT ACADEMY on ammattilaisten koulutuskeskus joka kouluttaa kauneudenhoitoalan ammattilaisia Helsingissä ja eripuolilla Suomea.

Home sweet Finland

Uudessa helmikuun Tendencias-lehdessä on juttu Suomesta. Tendencias on suuri espanjalainen muotilehti joka sijoittuu tyyliltään ehkä jonnekin Trendin ja edesmenneen Veli-lehden välimaastoon.
Juttu on itsessään aika hauska. Siinä on väistelty perinteiset karjalanpiirakka ja kännykkä-kliseet ja haastateltu kevyesti suomalaisia ajanviettotavoista talvella. Koko homma on kirjoitettu lempeän positiiviseen sävyyn, vaikka siinä mainitaankin ne pakolliset itsemurhatilastot. Urhea toimittaja seikkaili Helsingissä juuri talven pahimpien lumimyrskyjen aikaan, ja sai varmasti ikimuistoisen kokemuksen.
Kaikki kuvat: Matias Uris Rey / Tendencias-magazine



Intercoiffure meets SKT

Intercoffure on kansainvälinen kampaajien järjestö jossa on 3000 jäsentä 50 eri maan jäsenjärjestöissä. Järjestön tehtävänä on yhdistää alan huippuja eri maista ja auttaa heitä verkostoitumaan keskenään. Jäseneksi pääsee yleensä kutsuttuna. Suomessa jäseniä on vain muutama kymmentä.
Kun SKT-GROUP halusi uudet hääkampauskuvat keväälle 09, oli Intercoiffure luonteva yhteistyökumppani. Ideana oli että Intercoiffuren kampausmestarit tekevät nutturat, me hoidamme kaikki järjestelyt. Kevyenä teemana kuville oli Hollywood. Hiuksiin haluttiin glamouria, mutta kaupallisesti toteutettuna. Työvälineenä hiuksissa olivat Joicon loistavat tuotteet.
Ja kun tehdään morsiamia, tarvitaan myös mekkoja. Kuvat stailasi Kirsi Nisonen, joka ylitti itsensä. Hääpuvut olivat uskomattoman kauniita, moderneja, mutta silti naisellisen romanttisia. Pukuja oli keräilty ympäri kylää, niitä oli Stilissimasta, Valkoisesta Elefantista ja Kirsin omasta kokoelmasta. Kengät olivat tietysti Minna Parikan. Kukat sidottiin Andantessa.
Kuvaus meni helposti. Morsiamet olivat kauniita ja helppoja kuvattavia. Kaikki morsiamme löysimme Brandista, kuvaajana oli Paavo Lehtonen. Kuvat tullaan julkaisemaan virallisesti vasta keväämmällä, mutta laitoin jo jotain räpsyjä nähtäväksi.





POINT 20 vuotta

Pirjo Honkasen luotsaama Hiusmuotoilu Point juhlisti näyttävyästi 20 vuotista taivaltaan. Itse bileet pidettiin Apollossa 800 kutsuvieraan voimin. Vieraskaarti koostui asiakkaista, yhteistyökumppaneista, sekä uusista ja vanhoista työntekijöistä. Monet Helsingin huippukampaajista ovat olleet jossain vaiheessa uraansa Pointissa töissä. Illan ohjelmaan kuului spektaakkelimainen näytös jota juonsivat Marco Bjurström ja Leena Sarvi. Näytöksessä käytiin läpi viimeistä kahtakymmentä vuotta.
Pirjo Honkanen on aktiivinen hahmo kampaamoalalla. Kolmen suuren liikkeen pyörittäminen on täysipäiväistä työtä. Aikaa jää silti vielä asiakkaillekin. Pirjon työ yritysjohtajana huomioitiin viime viikolla Kauppalehdessä. Juttu löytyy myös netistä. Pirjo on saanut työstään monia muitakin huomionosoituksia kuten "Vuoden positiivisin pomo" -tunnustuksen vuonna 2007. Onnea Point!
Kuin kaksi Pirjoa... Toisena gaalassa esiintynyt drag-artisti.

marimekko F/W 09

Marimekko julkaisi syksyn 09 kokoelman. Kokoelma esiteltiin yleisölle joka koostui pääosin toimittajista, stylisteistä ja yhteistyökumppaneista. Näytöspaikaksi oli valittu tällä kertaa Kaapeli. Kevään kokoelmahan esiteltiin Suvilahden Voimalassa.
Näytöksessä esiteltiin vaatteita Mika Piiraiselta, Samu-Jussi Koskelta, Ritva Fallalta, sekä yllätyksenä Rinne Niinikoskelta. Ensimmäistä kertaa kaikilla suunnittelijoilla oli kuitenkin yhteinen väripaletti, joka piti kokonaisuuden selkeänä. Värimaailmat olivat syksyyn tietysti syvempiä ja vahvempia. Itse pidin erityisesti violetin ja vihreän sävyistä. Mallistossa oli mukana myös samettivaatteita joissa sammalenvihreä loisti upeasti. Näytös oli todella laaja. Siinä oli kymmeniä sisääntuloja ja siihen kuului kaikkea ulkovaatteista mekkoihin. Vaatteiden tulvassa yleisöltä jää helposti yksityiskohdat huomaamatta. Itse kiinnitin takahuoneessa touhutessani huomiota monien vaatteiden hienoihin leikkauksiin. Varsinkin takit olivat upeasti työstettyjä. Rinne Niinikosken neulevaatteet olivat hitti. Niiden vahvat kuosit ja uudenlaiset muodot herättivät ansaittua huomiota. Hyvä veto marimekolta.
Näytöksen stailasi Minttu Vesala. Mintulla on vahva kansainvälinen näkemys. Hän oli mukana myös tekemässä marimekon upeaa talvikampanjaa. Asusteet oli pidetty näytöksessä minimissä, sillä kuosit ja sävyt eivät niitä paljoa tarvitse. Huomiota herättävin asuste oli mallien kengät: pyramidikorkoiset samettikorkkarit jotka tulivat tutuksi 90-luvulla Deee-liten myöstä. Nyt niitä on nähnyt lähinnä gooteilla. Kengät oli tilattu jenkeistä erikseen näytöstä varten. Ne vaativat hiukan tasapinoilua tytöiltä, mutta toimivat näytöksen boheemiin henkeen. Kenkien lisäksi asusteina oli erikseen teetettyjä pantoja.
Hiuksiin haluttiin myös boheemi lookki. Niihin haettiin pehmeää lainetta ja pörröisyyttä. Toteutimme kaikki nätöksen hiukset kaksin Kristelin kanssa. Mietimme ja testailimme miten saisimme oikeanlaisen lopputuloksen ja päädyimme rullaamaan hiukset folioilla. Hioimme kuitenkin tekniikkaa. Rullasimme hiukset jättäen päälaen tyvestä suoraksi. Rullasimme hiukset vaakaosioin, joten saimme hiukseen enemmänkin lainetta kuin kiharaa. Pohjatukena oli TIGI:n S-factor Body Booster Spray joka on uusi suosikkituote. Sillä saa hyvän rakenteen tahmaamatta tukkaa. Rullauksen jälkeen harjasimme hiukset auki alakautta jotta saimme muodosta pehmeän. Malleilla oli poikkeuksellisen hyvät hiukset joten homma oli oikeastaan helppo. Meikkitiimissä oli taas tutut Jenny Jansson, Anni Pätäri ja Anu Levy assistentteineen.
Lisää juttua ja kuvia näytöksestä Löytyy myös Outrageous Outings ja Luova maailma -blogeista.

Mallit nököttää odottamassa vuoroaan. Osalla vielä foliot päässä.
Saliin oli setattu taikametsä. Puunrungot oli päällystetty marimekon uusilla tapeteilla ja catwalk oli kuin pitkospuut. Kuva vasta treeneistä.

Ne kengät. Samoja oli myös mustina.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Vivienne Westwood & Pamela Andersson

Yksi kevään kohutuimmista kampanjoista on lopulta ilmestynyt. Vivienne Westwoodin uudet SS09 kuvat joissa on tähtenä Pamela Anderson, ovat nähtävissä jo Westwoodin nettisivuilla. Kuvat on ottanut Juergen Teller, joka on kuvannut kaikki viimeisimmät Westwood-kampanjat. Juergenillä on vahva tunnistettava tyyli ja hän on kuvannut paljon muotia, kuten YSL:n ja Marc Jacobsin ikonisia kampanjoita. Särmikäs tyyli esittelee uudennäköisen Pamelan, joka poikkeaa ainakin pehmeistä Playboy-kuvista. Kuvissa kirmaa Pamelan lisäksi Dame itse, sekä hänen aviomiehensä Andreas Kronthaler. Vivienne itse näyttää kuvissa oikein reippaalta melkein 70-vuotiaaksi. Varsinkin Anglomanian kuvassa hän on oikein tyttömäisenä.
Ja loppuun Viviennen vinkit lamapukeutumiseen:
"Women should try on their husband's jackets and even boxer shorts for size as outerwear," she tells the Daily Express. "Wearing political badges is also a great look and kerchiefs worn as knickers can be fun for the disco or the beach. You can also tie tablecloths or even blankets around yourself to look good."

tiistai 20. tammikuuta 2009

Pääkaupungin trendikampaajat


Uuden Glorian "ryhmäkuva" -juttusarjassa on tällä kertaa helsinkiläisiä kampaajia. Juttuun poimittiin kahdeksan kampaajaa eri liikkeistä. Kuvan lisäksi koko porukka haastateltiin kevyesti trendeistä ja mielipiteistä alastamme.
Jutun teko oli tosi nastaa. Oli mielenkiintoista kun meidät kaikki oli kasattu samaan pöytään. Vaikka suurin piirtein jo valmiiksi tiesimme toisemme, ei ei yhteisiä juttuhetkiä liiemmin ole. Harmi vain että keskustelua ei ehditty jatkamaan pidempään, vaan se jouduttiin lopettamaan kun porukka rupesi pääsemään kunnolla vauhtiin. Kaikki olivat aikalailla samoilla linjoilla. Ala on kehittynyt huimasti, mutta vielä on paljon tehtävää. Kehityksen suunta on kohti hiotumpia konsepteja sekä parempaa palvelua. Uusien osaajien ammattitaito ja motivaatio oli yhteinen huolenaihe. Kun koko porukka oli käyty läpi, oli vuorossa kuvaus. Karseeta! Olen huomattavasti luontevampi kameran takana kuin kuvattavana. Mutta hengissä selvittiin. Kaikkien haastattelut helmikuun Gloriassa.

Elle Galan

Ruotsalainen muotieliitti kokoontui viikonloppuna kun Ruotsin Elle järjesti jälleen gaalansa. Elle Galan on aina yksi vuoden merkittävimmistä tapahtumista, jossa palkintaan ihmisiä muodin eri alueilta. Tämän lisäksi gaalassa on muotinäytöksiä ja tietenkin upeasti pukeutuneita ruotsalaisia. Tapahtumasta on paljon kuvia ja videoita Ruotsin Ellen nettisivuilla. Kuvista saa aika hyvin inspiksiä. Kaikki kuvat keräsin Stockholm Street Style -blogista. Gaalasta myös seuraavassa Ruotsin Ellessä.
Kun Elle laajentui Suomeen, oli puhetta että he alkaisivat järjestää Elle-gaalaa myös täällä. Tämä jäi ilmeisesti pelkäksi puheeksi, sillä nyt siitä ei ole enää kuulunut mitään. Harmi, koska gaaloja ei ole koskaan liikaa. Elle-gaalan palkinnot olisivat myös tuoneet lisää näkyvyyttä muodin näkymättömille ammattilaisille ja nostanut heidän arvostustaan. Tälle olisi ollut Suomessa tarvetta.
Elle-gaalassa palkitut 2009
Kansainvälinen suunnittelija - Luella Bartley
Parhaiten pukeutuva mies - Håkan Hellström
Parhaiten pukeutuva nainen - Lykke Li
Paras juhlapukeutuja -Carina Berg
Muotisuunnittelija - Fifth Avenue Shoe Repair
Stylisti - Robert Rydberg
Kampaaja / meikkaaja - Fredrik Stambro
Katseidenvangitsija - Lars Wallin
Muotikuvaaja - Marcus Ohlsson
...Ja lopuksi setti gaalavieraita.