sunnuntai 20. syyskuuta 2009

TIGI Academy Helsinki

Marco ja Richy olivat innoissaan aidosta Joposta
Musta ei ole taas paljoa kuulunut, sillä ollut niin monta projektia päällä. Ohjelmassa on ollut TIGI Academyä, Fudge-lanseerausta, reissu Nokialle ja kaikkea muuta. Aloitan purkamisen kuitenkin TIGI Acasta.
Pari kertaa vuodessa TIGI:n taiteellisen tiimin kouluttajat tulevat Suomeen kouluttamaan kampaajia. Päivät etenevät yleensä saman kaavan mukaan: aamupäivisin tyypit tekevät demotöitä yleisön edessä ja iltapäivisin on workshop, jossa kurssilaiset pääsevät treenaamaan oppimaansa.
Malleja rivissä, ja kaikilla erilaiset pituudet, värit ja rakenteet hiuksissa
Tällä kertaa kouluttajia saapui kolme: Marco Iafrate, Gen Itoh ja Richy Kandasamy. Marco ja Gen ovat stylistejä, eli leikkaavat hiuksia. Ricky on teknikko, eli hän puolestaan värjää. TIGI:llä ja aika yleisesti muutenkin maailmalla hommat on jaettu näin. Joko leikkaat tai värjäät. Ja sitten on vielä erikseen pesijät, kassat ja niin edelleen. Eli Suomessa ollaan oikeastaan multitalentteja kun tehdään kaikki itse.
Gen leikkaa mallille lyhyttä porrastettua mallia. Kuva Ari Lindfors
Kurssi oli todella hyvä ja mielenkiintoinen. Olin itse paikalla tulkkina ja huolehtimassa järjestelyistä. Kurssilla esiteltiin lokakuussa julkaistava TIGI:n uusi Unity-kokoelma. Työt seurasivat kokoelmaa, mutta niitä sovellettiin tietysti aina mallien mukaan. Teen vielä kokoelmasta oman postauksen, sillä sain ruinattua yhden kappaleen kirjoja meille jo nyt.
Richy levittää väriä. Kuva Ari Lindfors
Mitään yhtä selkeää trendiä ei ollut nytkään poimittavissa. Vaikutteita hiuksissa näkyi paljon 80-luvulta ja 90-luvun alusta. Leikkaukset olivat pitkälti teknisiä ja selkeitä, mutta mukana oli toki rikottujakin. Lyhyitä hiuksia nähtiin paljon, ja niissä oli todella tiukkoja niskoja ja sivuja. Ylimääräiset hapsut oli karsittu pois. Porrastukset olivat tärkeässä roolissa eri pituuksissa.
Marco viimeistelee valtaisaa kiharakampusta
Vastapainona lyhyille graafisille hiuksille, mukana oli pehmeitä ja naisellisia pitkiä hiuksia. Pitkiä hiuksia myös viimeisteltiin paljon aiempaa enemmän. Itseeni teki melkein suurimman vaikutuksen nämä viimeistelyt. Hiuksiin tehtiin klassisia föönauksia ja aukikampauksia, mutta lopputulokset olivat uuden näköisiä. Gen kertoi että Lontoossa on ollutkin jo jonkin aikaa trendinä taas föönauttaa ja myös laittaa pitkiä hiuksia enemmän. Aiemmin kun vain suoristettiin itse. Sopii mulle!
Myös värejä nähtiin laidasta laitaan. Richy on todella taidokas värjäri ja hän loihti malleille mitä mielikuvituksellisempia sävyjä. Värjäyksissä hän puhui paljon vintage-vaikutteista, joilla tarkoitettiin puuterisia ja pastellisia vivahteita, joita yhdistettiin vahvempien värien joukkoon. Värjäykset näyttivät aina pehmeiltä ja kauniilta, vaikka mukana oli vahvojakin sävyjä kuten vihreää ja erilaisia harmaita. Niitä käytettiin kuitenkin niin hienostuneesti että lopputulokset olivat aina toimivia.
Yhtenä päivistä meillä oli mallina Jotain kauniimpaa -blogia pitävä Mii. Hänen kokemuksensa täältä. Ilmoittelen taas kun tulee isompia mallihakuja.

3 kommenttia:

Mii kirjoitti...

Kouluttajat ovat niin taitavia, että voisivat olla hirmu snobeja, mutta päinvastoin olivat oikein mukavia. Erityisen huippu oli Marco, joka ymmärsi minua kun olin hermostunut kun toisen firman hiusmallikeikasta oli huonoja kokemuksia :). Noi kiharatukat näytti ihan mielettömiltä. Mun kanssa samaan aikaan tehtiin sellasta vaaleemmanruskeeta kiharaa jollekin, tuli ihan törkeen makee. Harmi että siitä ei taida olla mitään kuvamatskua, itsehän kivasti unohdin kamerani kotiin. Mutta joo, jos olen ennenkin ollut Tigifani niin käsitykseni on vain vahvistunut. Suosittelen kaikille lukijoille malliksi hakeutumista kun seuraava tsäänssi on.

Mii kirjoitti...

Suosittelen kaikille blogin lukijoille hakeutumista malliksi seuraavan tsäänssin koittaessa :). Noi kiharatukat oli upeita kyllä. Minun kanssani samaan aikaan tehtiin sellasta vaaleenruskeeta ja fanitin sitä ihan täysillä. Ja noi kouluttajat on tosi mukavia, eikä lainkaan snobeja niinkuin voisivat. Erityisesti tykkäsin Marcosta. Toivottavasti joskus tapaan heidät uudelleen :).

mv kirjoitti...

Kiitoskisa Mii, Toi oli hyvä mainospätkä! On kiva olla itsekin mukana järkkään kaikkia TIGI:n kursseja koska ei tarvi pelätä että malleille tulisi jotain karseita hökötyksiä. Kaikki on kuitenkin enemmän rentoa streettiä. Seuraavat isot TIGI kurssit on tosin vasta ensi keväänä. Kaikkea muuta pienempää meillä on kyllä sitten pitkin syksyä..