sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

blogimiitti 10

Olin eilen mukana suuressa blogimiitissä. Mut oli kutsuttu paikalle kertomaan TIGI:stä, hiuksista ja trendeistä, ei niinkään bloggarina. Olinkin itse asiassa ainoa kundi paikalla. Blogimiittejä on järjestetty nyt useampia ja niiden ideana on koota bloggareita saman katon alle ja päästä vaihtamaan kuulumisia kasvotusten. Muotibloggareita oli kokoontunut joka puolelta Suomea.

Olin paikalla myös ensimmäisessä suuressa blogimiitissä reilu vuosi sitten. Homma on kehittynyt siitä eteenpäin ihan tajuttomasti. Viime vuonna porukka oli vielä ujompaa ja bloggasi harrastepohjalla. Vuodessa mukaan on tullut valtavasti uusia tyyppejä, mutta ihmiset olivat myös paljon itsevarmempia ja näyttävämpiä. Kunnon korot olivat illan ykkösasuste.
Hommaan on tullut myös lisää määrätietoisuutta mikä on hyvä. Blogien merkitys kasvaa koko ajan ja nyt bloggarit vaikutttavat tietävän myös arvonsa. Osa elättää itsensä täysin blogin pidolla, mikä oli yllätys mulle. Ruotsi on vielä tässäkin edellä, mutta kirimme kovaa vauhtia. Oma touhuni pysyy kyllä ihan harrastuksena.

Illan ohjelma oli rento. Pääasia oli tietysti toisten tapaaminen. Paikalla oli ilmeisesti jostain mediatoimistosta tyyppejä haastattelemassa suosituimpia bloggareita. Tarjolla oli trendikkäästi cupcakeseja sekä sponssikaljaa ja siideriä. Mun osuus oli aluksi kertoa hiustrendeistä ja TIGI:stä. Seuraavana oli vuorossa kysymyksiä&vastauksia -osuus, jossa vastailin kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin hiuskysymyksiin. Tukkajutut selvästi kiinnostivat, sillä ihmiset kyselivät paljon ja jaksoivat seurata. Lopuksi lupasin opastaa ghd-rautojen käytössä, mikä tarkoitti että väänsin hiuksia melkein puoleen yöhän asti. Mutta se oli hauskaa koska kaikki olivat niin innostuneita, ja samalla myös tutustuin moniin bloggareista.

Ilta oli onnistunut, oli kivaa tavata ja tutustua niin moniin. Kiitos varsinkin suuren vaivan nähneille tapahtuman järjestäjille Jonnalle, Iinalle ja Sallalle!

10 kommenttia:

Jenna kirjoitti...

Oli kiva kuulla hiusjutuista :> Oon tosi laiska laittamaan hiuksia, mutta eilisen jälkeen alkoi esim. pidennykst kiinnostamaan!

mv kirjoitti...

Laiskoillakin on toivoa kun on hyvä väri/leikkaus ja tuotteet. Ei tarvitse välttämättä vääntää jos ei jaksa tai ehdi. Tein juuri postauksen myös niistä Crisace-pidennyksistä joista porukka kyseli paljon.

Jonna kirjoitti...

Huh, olit kyllä aika ihana kun jaksoit väännellä niitä kiharoita läpi illan:)

Kiitos vielä oikein paljon, että pääsit paikalle! :)

Maria kirjoitti...

Ihan huippua et olit jälleen mukana! ^^ Blogimaailma tosiaan kehittyy Suomessakin, saa nähdä missä taas ollaan ensi vuonna... :P

Christina kirjoitti...

Olen Jennan kanssa samaa mieltä, että oli tosi mielenkiintoista kuulla hiusjutuista ja tuntui, että muiden kysymysten kautta oppi itsekin paljon uutta - hauska nähdä, kuinka samankaltaisia kysymyksiä myös muilla oli pyörinyt mielessä. :)

Jenni kirjoitti...

Kiitos vielä Mikko tuhannesti ihanasta kiharapilvestä, jonka minulle jaksoit väsätä. :) Kiharakampauksesta tuli otsisletin kanssa ihana keijukaiskampaus vielä sunnuntaina. Sen letin verran osaan minäkin hiuksiani laittaa. ;) Nyt kyllä on pakko opetella niiden kiharoiden tekeminen, koska keijutukka on ehdoton kesäkampaus!

mv kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista! Postailen kaikista tukkajutuista aina kun ennätän ja tulee jotain kiinnostavaa vastaan.
Voitte myös laittaa mulle kysymyksiä jos kaipaatte apua jossain hiusasioissa..

MouMou kirjoitti...

Kiva, kun viihdyit!:)

Aurora kirjoitti...

Hei, kiitti vielä multakin ihanista turbaanikiharoista! Et muuten missannut mitään, mentiin sinne Beefiin vaan noin minuutiksi ja otettiin taksit kotiin mekin... :)

dolce far niente kirjoitti...

Kiitos kampauksesta, Mikko! Tykkäsin tyylistä tosi paljon! :)