lauantai 24. huhtikuuta 2010

KilpailuKilpailuKilpailuKilpailuKilpailuKilpailuKilpailu

Kymmenen vuotta on kuitenkin sen verran pitkä etappi, että päätin järjestää sen kunniaksi kilpailun. En voi tarjota kaikille kakkua, mutta kuka vain saa osallistua. Palkintona tietysti TIGI:ä. Voittaja saa juuri omille hiuksilleen sopivia TIGI-tuotteita sadan euron arvosta!
Haluan myös kehittää blogiani eteenpäin, joten tämä on hyvä tapa kalastella palautetta. Lukijani eivät paljoakaan kommentoi, mutta kävijät ovat vakiintuneet reiluun neljään sataan päivässä, joten joku tätä lukee. Olen pitänyt blogia jo reilut kaksi vuotta, mutta tuntuu että homma on vielä ihan alussa.

Kilpailuun osallistuminen on simppeliä. Anna joku palaute, lyhytkin, osoitteeseen info.pintaa@gmail.com. Plussaa, miinusta tai jotain kehitysideoita. Mitä vain. Kaikista palautteen antajista arvotaan yksi voittaja joka saa noin sadan euron arvosta TIGI:n tuotteita.
Ja bonuksena bloggaajille, tämä on vähän kuin jokeri tai jotain. Laita tästä kilpailusta vinkki sivullesi, ja tieto siitä mukaan palautteeseen. Jos juuri sinä olet arvonnan voittaja, saat bonuksena sadan euron tuotteiden lisäksi kaksi haluamaasi hiustuotetta. Eli luvassa kaapin täydeltä tavaraa.

Kilpailu on voimassa vappuun saakka, huhtikuun loppuun. Arvonta suoritetaan virallisesti valvottuna, ja tulen ilmoittamaan siitä henkilökohtaisesti voittajalle. Laittakaa palautetta tulemaan!

21 kommenttia:

Ellu kirjoitti...

Onnea!

Olen lukenut blogiasi jo pitkään, mutta olen yksi niistä hiljaisista läsnäolijoista.

olen viehättynyt blogiisi erityisesti sen takia, että se välittää inspiroivin kuvin ja kirjoituksin tietoa "muotimaailmasta" ja ei ole liikaa kirjoittajansa henkilökohtainen elämänkerta.

piristävintä lukea blogia mikä ei keskity kirjoittajansa minä-keskeiseen maailmaan vaan on enemmänkin objektiivinen katsaus mitä tapahtuu muodin saralla sisältäen vinkkejä tapahtumista ja tottakai lisäten ostointoa entisestään!

ihana blogi!

Roosa kirjoitti...

Heippa ja onnea minunkin puolestani! En ole ihan varma mihin pyysit minua eilen iltaisessa blogimiitissä laittamaan infoa siitä Turun tiistaisesta kuvauskeikasta mutta laitan tänne ja s-postiisi :) Eli olisin hyvin halukas osallistumaan jos osallistujia vielä puuttuu. En tiedä mitä kaikkea informaatiota kaipaat, mutta multa voi kysellä s-postilla (ondees@suomi24.fi). Kuulemisiin!

annu kirjoitti...

En ole seurannut blogiasi kovin kauaa, mutta se on aika jännä tuttavuus. Tosi erilainen, eikä tämä blogi oikeastaan sisällä mitään ns."turhaa".

On piristävää lukea joskus tämmöisiäkin blogeja.

ppau kirjoitti...

Lisää väriä ja kuvia,
muuten näyttää kivalta ja selkeältä blogilta. :)

kristalli_@hotmail.com

sofia kirjoitti...

Mäkään en anteeksi kyllä koskaan kommentoi :(
mutta, here we go:
voisitte ehkä uudistaa sivupohjaa vähän värikkäämmäksi.
Lisäks tykkään tosi paljon että tulee kaikenlaisia ilmoituksia/mainoksia tulevista tapahtumista ja ystävämyynneistä, näistä kiitos!

uih, tigiä noin monella eurolla. arvaa vaan oisinko iloinen jos voitto tulis tänne...

Kaisa kirjoitti...

Älyttömän tyylikäs blogi!

mv kirjoitti...

Mulle on tullut jo nyt ihan älyttömästi palautetta. Ja kilpailuun osallistuneita on joku reilut 40. Aikaa on vielä vajaa viikko jäljellä.
Laitan jonkun koosteen kun kisa menee kiinni. Kiitos kaikille!

Eveliina kirjoitti...

Olen yksi niistä onnellisista jotka on päässeet sun käsittelyynkin ja ilman muuta osallistun arvontaan. Linkitän aina ja kaikki arvonnat, niin tämänkin :D

miukku kirjoitti...

Onnea! Olen todella uusi lukija, ja pidän blogistasi kovasti! Yksi mitä ehkä hieman kaipaan on värit! Hieman ehkä ristiriitaista, sillä pidän värittömyydestä ja simppelistä ulkonäöstä, sillä saan keskittyä vain ja ainoastaan siihen postaukseen.. :D Mutta välillä vain kaipaan sitä jotain väriä :)

June kirjoitti...

Hiljainen lukija ilmoittautuu täälläkin ;)

Oon aika pitkälle ensimmäisen kommentoijan Ellun kanssa samoilla linjoilla, objektiivisuus on tän blogin parhaita puolia :) Vaikka tykkään myös ns. elämäkerrallisista blogeista. Mutta vaihtelu virkistää!

Mainitsen kilpailusta myös blogissani tämänpäiväisessä postauksessa :)

Anu kirjoitti...

Tässä ilmoittautuu uusi lukija! Mielenkiintoinen blogi, jota varmasti tulen seuraamaan jatkossakin. Pidän blogissa erityisesti siitä, että sellaiset turhanpäiväiset "höpöhöpö"-postaukset (=tein kanasalaatin ja kuvasin siitä sata kuvaa blogiini) näyttävät täältä puuttuvan ja kuvat ovat varsin inspiroivia.

Mellis kirjoitti...

Hei!

Olen lukenut blogiasi satunnaisesti, mutta viime aikoina olen huomannut klikkaavani tänne useammin.
Blogisi sisältää asiaa monesta mielenkiintoisesta jutusta missä olet ollut mukana ja sisältää myös hyviä vinkkejä. :)
Mielestäni voisit kuitenkin kirjoittaa enemmänkin itsestäsi (vaikka toisaalta blogin plussia on juuri se, että kerrot enemmän tekemistästäsi etkä itsestäsi) mutta toisaalta sitä alkaa aina kiinnostaa, että minkälainen/näköinen tyyppi siellä ruudun takana onkaan ;)

Mutta hyvähyvä, jatkan ehdottomasti blogin seuraamista.

Unknown kirjoitti...

Eksyin tänne toisessa blogissa olleen vinkin kautta eilen ja nyt jo eilis illan ja tämän aamun aikana olen lueknut useita tekstejä, ja tykkään blogista kovasti, pääsee suoraan bloggerin listalle :) Mitään vinkkiä en voine antaa koska blogi on niin tuore tuttavuus kumminkin, mutta hyvältä vaikuttaa. JA jos uusille sallitaan osallistuminen, niin olisin mielelläni mukana ( ainakin karkkipäivän Sanni antoi ymmärtää ettei "moi mä tänään löysin sun blogin ja ihkutan kovasti" postaajat pääse mukaan arvontaan)

Unknown kirjoitti...

ÄÄäk, en tiedä mitä tein, mutta kirjoitin pitemmän tekstin, ja se taisi hävitä jonnekkin bitti avaruuteen :( ELi löysiin toisessa blogissa olleesta linkistä tänne vasta eilen, ja nyt olen silmät kiiluen lukenut blogia eilis illan ja tämän aamun, ja pääsi samantien suosikkieni joukkoon! Jotenkin olisi tekopyhää antaa parantamis vinkkejä kun blogi on näinkin mielestäni hyvä, ja kun en ole kaikkea ehtinyt lukemaan vielä, niin en edes osaisi antaa mitään vinkkiä. Ja jos arvontaan on uusien osallistiminen sallittu olisin mielelläni mukana ( ainakin Karkkipäivän Sanni suhtautui negatiivisesti osallistujiin " löysin blogin tänään " )

Bisquits kirjoitti...

Hei! Olen lukenut blogiasi jonkin aikaa, ja antaisin sellaista palautetta, että tekstisi ovat kiitettävän selkeitä. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

Yhdyn edellisiin kommenteihin siitä, että kuvia ja värejä voisi blogissa käyttää enemmänkin. Toki muut blogit ovat niin täynnä kuvia ja värejä että toisaalta näin erottuu massasta (ehkä jopa eduksi).

Ammattilainen kun olet, olisi mukava kuulla jatkossakin tuotteista joita suosittelisit meille tavallisille tallaajillekin. Ja ylipäätänsä kuulla hiusvinkkejä, olivatpa ne missä muodossa tahansa.

muntahteni@gmail.com

Satsuma kirjoitti...

Blogisi näyttää mielenkiintoiselta, en tosin ole vakkarilukija :)

Annie kirjoitti...

Moikka! En oo kauaa blogiasi lukenut, muttaa pinnalisesti silmäiltynä näyttää kivalta ja tosi asiapitoiselta. Kaipaan vaan lisää panostusta ulkoasuun, nyt tausta jää vaisuksi.
Seurailen tätä varmasti jatkossaki! :)
annieee-@hotmail.com

Roosa.K kirjoitti...

BOOOOW! Blogin ulkonäkö saisi herättää yhtä paljon huomiota, kuin esimerkiksi Tigin tuotteet. Paljon räikeitä värejä, kunhan blogi näyttää itsesi laiselta, ei liioittelua :) Tekstipohja voisi olla valkoinen, mutta taustalla voisi olla jotain huomiota herättävää. Hmm vai olisikohan ne räikeät värit sitten vähän hassuja. No jos värit eivät ole sun juttu niin ehkä fonttia voisi muuttaa tummemaksi tai sitten tausta voisi olla vaikka ihan yksivärinen, mutta tyylikäs! linjoja linjoja!
Ensimmäisen kerran kun tähän blogiin eksyin, en heti innostunut, sillä mustaa valkoisella ei herättänyt mielenkiintoa, tekstiä luettuani tietenkin tajusin että varsin hyvä blogihan tämä on! Paljon erilaisia aiheita ja juttuja esim noista hiusmalli jutuista ja ne näytöksien kuvatkin ovat plussaa!
Teksti on selvää ja helposti luettavaa, ei liian pitkiä :)
Enemmän juttuja itse kirjottajasta kaipaisin :)
Ja sitten kuvat voisivat olla suurempia!
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen blogi, ehkä
se jokin vielä puuttuu tästä, ehkä nämäkään ehdotukset ei ollu hyviä, mutta keksi jotain mikä saa tämän blogin seuraajia esim. kommentoimaan näihin juttuihin :)
Harjoittelu tekee mestarin! kokeile erilaisia juttuja ja järkkää vaikka vähän jotain kilpailua, esim uusi banneri vois olla aika kova juttu!
hurururr mikä palkinto!!!

Pinkkux@hotmail.com

Mari kirjoitti...

Mää en osaa antaa mitään kummempaa palautetta, koska oon vaan kävässy täällä sillon tällön mut en oo koskaan uskaltautunu kommentoimaan. Höh. Ehkä tämän jälkeen vois opetella uskaltautumaan.

Sof kirjoitti...

Onnea :)
Pidän blogistasi paljon, täällä mielenkiintoista ja monipuolista luettavaa :)
Upea palkinto, olisin aivan onnessani jos voittaisin :)

akaktusa@hotmail.com