lauantai 3. huhtikuuta 2010

SKT Academy FW10

Jaana salaperäisenä valoissa. Jaana päätyi malliksi blogi-ilmoituksen kautta

Tässä muun häsän keskellä kuvasimme uuden kokoelman SKT Academylle. Teimme sarjan ensi syksyn koulutuskalenteria ja markkinointia varten. Kokoelman kasaaminen on aina melkoinen palapeli, sillä haluamme sisällyttää siihen paljon eri tyylisiä hiuksia. Mukana pitää olla pitkää, lyhyttä, suoraa, kiharaa, pari kundia, kampaus ja lajitelma erilaisia värejä. Mallien löytäminen onkin ikuisesti se suurin haaste.

Kuvauksissa emme voi käyttää vain toimistomalleja, sillä he ovat hiusten suhteen tietysti tarkkoja. Onneksi aina löytyy muutama. Loput haalimme suuren mallihakumme ja blogi-ilmoittelun kautta. Kahlasimme läpi kaikki kaupungin mallitoimistot, mallihaussa oli Hesassa yli pari sataa tyyppiä, ja lisäksi netin kautta tuli muutama kymmenen hakemusta. Ja silti valinta oli vaikea. Kiitos kaikille ehdokkaille, ilmoittelen taas jatkossa kun metsästämme malleja.

Superblondi Elin. Elin on Brandin uusia löytöjä, hänestä tullaan varmasti vielä kuulemaan.
Kevyenä teemana kuvissa oli tällä kertaa nightlife. Halusimme sekalaisen porukan jotka näyttäisivät olevan matkalla johonkin clubiin. Tyylistä vastasi Anna Komonen, jonka kanssa olemme tehneet paljon yhteistyötä. Hän oli haalinut kadehdittavan varaston vaatetta ja asusteita, joista hän kasasi jokaiselle mallille lookin persoonan mukaan.

Meikkitiimi työssään. Mallilla, prinsessapäivä kun joka puolelta puunataan.

Meikeissä sama teema jatkui. Jokaisen mallin meikki oli erilainen, oman tyylin mukaan. Meikeistä vastasi Katre Rundberg assistentteineen. Kaikki meikit tehtiin tietysti TIGI:n Bed Head -meikeillä.

Kampausmallina Sara, myös Brandista.

Kristel teki kokoelmaan uuden kampauksen. Ja niinkuin aina, se oli upea. Mun kuvassa näkyy vain toinen puoli, mutta homman jujuna oli toisen sivun ja takaosan letitykset. Tässä oli hiukan McQueen -tribuuttia.

Milenan poseeraa fondilla. Milena päätyi kuviin suuren mallihakumme kautta.

Hiukset teimme myös persoonien mukaan. Tai sanotaan että valitsimme persoonat hiusten mukaan. Tuntuu vain että kaikki haluavat olla tällä hetkellä pitkätukkaisia. Pitkät hiukset ovat tietysti ihanat, mutta tulee aika tylsä sarja jos ei ole muuta. Hiuksia tekivät mun lisäksi Kristel ja Jukka Tikkinen. Kaikki värit olivat TIGI Colour -värillä.

Rakensimme tyylit myös TIGI:n eri tuotesarjojen mukaan. Eli meillä löytyi rokimpi Rockaholic, streetimpi Bed Head, klassisempi S-factor ja niin edelleen... Viimeistelyt olivat nyt vahvempia, ja hiuksissa oli enemmän kokoa kuin parina viime kautena.

Kaikki kuvat kuvasi Numi Nummelin. Nyt odotan mielenkiinnolla valmiita, sillä en ole itsekään niitä vielä nähnyt. Kuvat on valittu, mutta ne pitää vielä käsitellä. Julkaisen kuvat heti kun saan ne kouriini...

4 kommenttia:

aboyfrombrighton kirjoitti...

minkä hintasta about on bookata brandilta newface?

mv kirjoitti...

En uskalla arvioida mahdollista hintaa. Siihen vaikuttaa useampi tekijä. Brandilla, Paparazzilla ja muilla mallitoimistoilla new facet on hinnoiteltu edullisemmin, sillä nämä tarvitsevat kuvia uransa alussa. Toimiston täytyy kuitenkin voida luottaa siihen että kuva on niin laadukas, että siitä on heille hyötyä. Tämän taas takaa hyvä kuvaaja. Kannattaa ottaa yhteyttä toimistoihin ja tiedustella tarjouksia.

Toimistomallit ovat kuitenkin todella rajoittuneita hiustensa suhteen. Ilman toimiston suostumusta niitä ei voi leikata eikä värjätä. Yleensä hiuksia ei saa muuttaa olemassaolevasta lookista, jos mallille ei ole varta vasten suunniteltu make overia. Toimistot ovat myös usein hiukan nihkeitä antamaan malleja hiuskuviin, sillä niin monet ovat muuttaneet hiuksia vaikka on sovittu toisin. Olen itse ollut aina tosi tarkka että en tee mitään mistä ei ole puhuttu. Näin on säilynyt hyvät suhteet.

Kun teimme kalenterikuvat, kävin läpi viisi mallitoimistoa, joista otimme neljä mallia. Loput kuusi tulivat muuta kautta. Ja urakka oli melkoinen. Välillä on turhauttavaa kun on selkeä visio siitä mitä haluaisi tehdä, mutta ei löydä sopivaa mallia. Toimistoista löytyy vaihtoehtoja jos satsaat viimeistelyyn, mutta väri- ja leikkausmallit pitää melkein metsästää muuta kautta. Kuviin pituudella ei ole niin väliä, kunhan mittasuhteet ovat kohdillaan. Tärkeintä on kuvaksellisuus ja vahvat piirteet. Tampereelle on mun mielestä paljon tyyppejä joilla on oma hyvä tyyli josta voi saada jalostettua vaikka mitä. Olen itsekin ajatellut seuraavaksi laajentaa kuvausmallien hakua sinne ( olen Tampereelta kotoisin ).

aboyfrombrighton kirjoitti...

kiitos loisto vinkeistä!
On tää malli jahti vaan joka kerralla yhtä vaikeeta!
Haluatko heittää vinkkiä jos nään kadulla mielenkiintosen tyypin, niin voiko vaan mennä kysyyn että: "oisitko kiinnostunut hiusmallin pestistä?"

Irtopäät = LOVE.

majical pillion kirjoitti...

I would so love to come to one of these. Of course, I am not a 'model' per say but my hair is curly and is always a challenge to hairdressers whose only solution is to straighten it.